Skip to main content

Savukosken kunnan sivistystoimessa on haettavana kerhonohjaaja-nuorisotyöntekijän määräaikainen toimi ajalle 19.8.2024-31.12.2025.

Kerhonohjaaja-nuorisotyöntekijän tehtävä edellyttää soveltuvaa alempaa korkeakoulututkintoa, vastaavaa aikaisempaa opistoasteista tutkintoa, ammatillista perustutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta. Lisäksi tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä sosiaalisia taitoja, joustavuutta, kykyä järjestelmällisyyteen ja toimintojen organisointiin. Eduksi katsotaan tehtävään soveltuva työkokemus.

Kerhonohjaaja-nuorisotyöntekijänä toimit nuorisotoimen kerhojen ohjaajana, järjestät koulujen loma-aikojen päiväleiritoimintaa sekä kehität nuorisotila Vaparin toimintaa. Tehtävässä toimit koko kunnan lasten ja nuorten parissa.

Työ on pääasiallisesti iltapäivä- ja iltatyötä (klo 13-21). Palkkaus KVTES mukaan ja viikoittainen työaika 38h 15min. Valinnassa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun tulee esittää ennen valinnan vahvistamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Alustavan suunnitelman mukaan haastattelut pidetään viikolla 31.

Yhteystietomme

sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola, p. 040 545 9009, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sari Kuosku, p. 040 586 8629

Tietoa organisaatiosta

Savukoski on 1000 asukkaan, Joulupukin ja 12 000 poron koti Itä-Lapissa. Kunnassa on tammikuussa 2021 valmistunut uusi koulurakennus, jossa opiskelee 100 oppilasta esikoulusta lukioon. Kunnassa on hyvät harrastusmahdollisuudet eräilyyn, vaeltamiseen ja muihin luontoaktiviteetteihin.

Sijainti
Kauppakuja 2 A 1
98800 Savukoski

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.