Kesä 2025: Ruokapalvelutyöntekijät (Kukkumäki, Jyväskylä)

Ansök senast  2.5.2025 15:45

Sök nu

Tule rakentamaan omannäköinen kesätyöarki Jyväskylän Kukkumäen ruokapalvelukeskukseen. Me voisimme olla #Hyvaks sulle!

Haemme Jyväskylän Sairaala Novan yhteydessä toimivaan Kukkumäen ruokapalvelukeskukseen

RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ eripituisiin kesäsijaisuuksiin touko-syyskuulle.

Kesätyökaverinamme työtehtäviisi kuuluu ruokapalvelualan perustehtäviä kuten esimerkiksi salaattien ja täytettyjen leipien valmistusta, elintarvikkeiden keräilyä ja pakkaamista, keskitettyä ja hajautettua ruoan jakelua, astiahuoltoa, puhtaanapitoa, omavalvonta, sekä asiakaspalvelua. Työskentelet sitten missä kohteessa tahansa, saat meiltä hyvän perehdytyksen työsi tueksi.

Meillä pääset tekemään vastuullista ja merkittävää työtä, sillä ravitsevalla ja monipuolisella ruualla on suuri vaikutus asiakkaidemme arkeen. Työajat meillä sijoittuvat kello 6.00 - 20:30 väliselle ajalle ja toimintamme pyörii seitsemänä päivänä viikossa, joten työ sisältää myös viikonlopputyötä.

Kerrothan meille hakulomakkeella milloin olet käytettävissä!
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Millainen on uusi kesätyökaverimme?
- Odotamme, että olet 18v täyttänyt ja sinulta löytyy catering-alan perustutkinto tai vastaava muu alan tutkinto sekä hygieniapassi. Arvostamme myös aikaisempaa kokemusta keittiötyöskentelystä.
- Keittiötyön edellytyksenä on reipas ja työhön tarttuva asenne sekä hyvät tiimityötaidot.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät HYVTES:n mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2230,97€. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Haastatteluun kutsutaan hakemusten perustella, joten täytä hakemuksesi huolellisesti. Haastatteluja tehdään mahdollisesti jo hakuaikana. Sijaisuudet täytetään heti sopivien sijaisten löydyttyä.

Lämpimästi tervetuloa kesätyökaveriksi!


Läs mer

http://www.hyvaks.fi

Kontaktuppgifter

Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:

-

Katja Varsell

palveluvastaava

050 327 1881

katja.h.varsell@hyvaks.fi

JobbtypSommarjobbJobbVisstidsanställningArbetsavtalsförhållande2-skiftarbeteOrganisationRuokapalvelutJob address:-, 40620 JyväskyläJobbID635696Antal jobb2Startdatum/period:Sopimuksen mukaanLön2230,97Ansökningsperiod2.1.2025 08:15 - 2.5.2025 15:45GrundläggandeTekniska sektornBespisningMellersta FinlandJyväskyläVälfärdsområde Sök nu! Organisationer jobb Arbetsgivare Olemme Keski-Suomen suurin työnantaja ja vastaamme keskisuomalaisten sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Meillä jokaisella, noin 13 500 ammattilaisella, on yhtä tärkeä ja merkityksellinen tehtävä ja rooli hyvinvointialueemme toiminnassa. Rohkaisemme toisiamme avoimeen, lämminhenkiseen ja turvallisen työyhteisön luomiseen ja arvostamme toistemme osaamista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin. Avoimuus, palveleva johtaminen ja työelämän joustojen tarjoaminen elämäntilanteesi mukaan ovat hyvinvointialueemme työyhteisöjen vetovoimatekijöitä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue. Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi! Läs om arbetsgivare
Tjänsten produceras avKuntarekryJobb även för resten av livetÖppna cookie-inställningar