
Keusoten kesätyöt ovat alkaneet. Tarjoamme mukavan ja lämminhenkisen kesätyöpaikan, jossa opit paljon uutta ja tapaat mielenkiintoisia ihmisiä. Tule nauttimaan aurinkoisista päivistä yhdessä asiakkaiden sekä Keusoten henkilöstön kanssa. Haemme Keusoten asiakasohjausyksikköön kesän sijaisia. Kesäsijaisuuksia haemme lapsiperheiden, työikäisten ja ikäihmisten tiimeihin. Tehtävässä pääset edistämään Keusoten alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, vahvistamaan osallisuutta sekä tarjoamaan ennaltaehkäiseviä palveluja.
Asiakasohjaajan työhön kuuluvat mm. asiakkaan neuvonta ja ohjaus, virka-aikainen sosiaalipäivystys, palvelutarpeen arvioiminen ja päätöksenteko, palveluiden koordinointi ja järjestäminen. Työtä tehdään koko Keusoten alueella. Asiakasohjauksen työpisteet sijaitsevat Järvenpäässä sekä Hyvinkäällä.
Asiakkaiden palveleminen tapahtuu monikanavaisesti; puhelimitse, sähköisiä palveluita hyödyntäen ja asiakkaita tapaamalla. Asiakasohjaaja antaa myös konsultaatiotukea muile ammattilaisille ja verkostotyö on tärkeässä roolissa.
Tehtävään edellytettävä tutkinto:
- Tehtävässä edellytetään sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8§ mukaista kelpoisuutta tai terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/1994, 1200/2007) mukaista sairaanhoitajan pätevyyttä. Ikääntyneiden asiakasohjauksessa voit olla myös geronomi AMK.
- Tehtävässä vaaditaan erinomaisia asiakaspalvelutaitoja, kykyä ihmislähtöiseen ja vaikuttavaan kohtaamiseen ja dialogiin sekä ratkaisukeskeistä työotetta.
- Tehtävässä tarvitse sosiaali- ja terveyshuollon tuntemusta sekä tehtävään liittyvän lainsäädännön, palveluverkoston ja -prosessien tuntemista sekä kykyä näiden monipuoliseen soveltamiseen käytännön työssä.
- Edellytämme lisäksi hyvää paineensietokykyä, ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta, organisointikykyä sekä perustason IT-taitoja. Työtä edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.
- Lapsiperheet: Heidi Luostari sekä Jaakko Rytkö.
- Ikäihmisten asiakasohjaus: Jasmine Suomi, kesäsijaiset löytynyt.
- Työikäisten asiakasohjaus: Merja Degerlund, kesäsijaiset löytynyt.
- Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@keusote.fi
- Määräaikaiset virkasuhteet kesäkusta - elokuun loppuun. Kesäsijaisten tarkkalukumäärä selviää kesälomatoiveiden myötä.
- Tehtäväkohtainen palkka 3279,38 e/kk. Maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
- Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä.
- Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista, mikäli työtehtävät sijoittuvat ikääntyneiden, vammaisten tai lasten kanssa työskentelyyn.
- Koeaika on korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta.
- Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kesa-asiakasohjaajat-keusoten-asiakasohjaus-keusote-5131/ -
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Kokoaikatyö Kesätyö Työpaikka -
keusote-5131 -
16.1.2025 17:00 - 3.4.2025 14:00 Uusimaa Hyvinkää Kunta
Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!
Sijainti
Suutarinkatu (Rentto, Keusoten Hallinto) 2 D
05900 Hyvinkää
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-945
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-1533
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-3704
Hyria koulutus Oy
JobbID HYR-08-1-21
Hyvinkään kaupunki
JobbID 954
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-5142
Hyvinkään kaupunki
JobbID 650376
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-5104