Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Keusoten kesätyöt ovat alkaneet:tarjoamme mukavan ja lämminhenkisen kesätyöpaikan, jossa opit paljon uutta ja tapaat mielenkiintoisia ihmisiä. Tule nauttimaan aurinkoisista päivistä yhdessä asiakkaiden sekä Keusoten henkilöstön kanssa. Haemme kesäsijaisia Järvenpään lyhytaikaisen asumisen yksikkö Tikkarelliin.

    Tikkarelli tarjoaa lyhytaikaista huolenpitoa erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Lyhytaikaisen huolenpidon tavoitteena on tarjota erityistä tukea tarvitseville asiakkaille turvallista sekä yksilöllistä hoitoa ja tukea perheiden jaksamista. Asiakkaiden on mahdollista viipyä hoitojaksoilla muutamasta tunnista useaan viikkoon. Tikkarelli sijaitsee Tuusulanjärven rannalla, STEP-kampuksen yhteydessä.

    Monipuoliset ja vaihtelevat tehtävät tulevat osaksi jokapäiväistä työtä asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden perusteella. Päivät suunnitellaan asiakkaiden kiinnostuksen kohteet huomioiden. Päivät sisältävät perushoidon lisäksi esimerkiksi ulkoilua, leikkiä ja musiikin kuuntelua.

    Tehtävään vaadittava kelpoisuus:

    • Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinto, lähihoitaja.
    • Tehtäviin huomioimme myös AMK-tutkinnot (sairaanhoitaja, sosionomi) sekä alan opiskelijat. Työtehtävät räätälöidään koulutuksen sekä osaamisen perusteella.
    Hakijalta odotamme:
    • Tehtävän hoitaminen edellyttää ensiapuvalmiutta, voimassa olevia lääkelupia, hygieniapassia sekä hyvää suomen kielen osaamista.
    Yhteydenotot:Lisätietoja palvelussuhteesta:
    • Määräaikaiset työsuhteet touko - syyskuun ajalle.
    • Tehtäväkohtainen palkka on 2712,62 e/kk (lh). Puuttuvasta tutkinnosta vähennämme -5%. Maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
    • Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä.
    • Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista, mikäli työtehtävät sijoittuvat ikääntyneiden, vammaisten tai lasten kanssa työskentelyyn.
    • Koeaika on korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta.
    • Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
    Haku on avoinna 3.4.2025 klo 14.00 asti, mutta kontaktoimme sekä palkkaamme hakijoita koko hakuajan, joten saatamme sulkea rekrytoinnin jo aiemmin. Kerrothan osaamisestasi sekä itsestäsi kattavasti hakemuksessasi sekä CV:ssä.
    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
    • KokoaikatyöKesätyöTyöpaikka
    • keusote-5112
    • 16.1.2025 17:00 - 3.4.2025 14:00
    • UusimaaJärvenpääKunta
    Tietoa organisaatiosta

    Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!

    Sijainti
    Järvenpääntie 640 Y
    04400 Järvenpää

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    KEIKKATYÖ, Hammashoitajat, suun terveydenhuolto, KeusoteSök före31.12.202623:59

    JobbID keusote-945

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    LYHYTAIKAISET SIJAISUUDET KEUSOTESSA (keikkatyö)Sök före31.12.202514:00

    JobbID keusote-1533

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Kandit KeusotessaSök före31.12.202623:59

    JobbID keusote-3704

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Kesä: Lähihoitajat, Järvenpään Jampankaaren VaahterakotiSök före3.4.202514:59

    JobbID keusote-5152

    Järvenpään kaupunki

    Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston lyhytaikaiset sijaisuudet, Resina SijaisvälitysSök före31.12.202623:59

    JobbID jake-6

    Järvenpään kaupunki

    Luokanopettaja, Harjulan kouluSök före27.3.202515:00

    JobbID jake-594

    Tuusulan kunta

    Erityisluokanopettaja sairaalakouluunSök före24.3.202523:59

    JobbID tuusula-5196

    Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

    Kesä: Lähihoitajat, Järvenpään kotihoitoSök före28.3.202509:13

    JobbID keusote-5102

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.