
Keusoten kesätyöt ovat alkaneet!Tarjoamme mukavan ja lämminhenkisen kesätyöpaikan, jossa opit paljon uutta ja tapaat mielenkiintoisia ihmisiä. Tule nauttimaan aurinkoisista päivistä yhdessä asiakkaiden sekä Keusoten henkilöstön kanssa. Haemme kesäntekijöitä Tuusulan Neitoperhon asumisyksikköön.
Kehitysvammaisten henkilöiden asumisyksikkö Neitoperhossa on 15 kotia. Asukkaat asuvat ryhmämuotoisessa asumisyksikössä, omissa kodeissaan ja ohjaajat ovat asukkaiden saatavilla ympärivuorokautisesti. Neitoperhossa elämme asukkaiden kanssa aktiivista arkea.
Asukkaat tarvitsevat apua arkielämän toiminnan ohjauksessa ja osallistamisessa yhteiskunnan toimintoihin. Työtä tehdään asukkaiden kotona ja lähtökohtana on asukkaiden arvojen, sekä kodin kunnioittaminen. Asukkaiden toiveena ohjaajille on, että heillä on kiinnostusta pitää yhteisöllisyyttä yllä erilaisten tekemisten keinoin, mm. leipominen, ruoanlaitto ja käsityöt. Lisäksi he toivovat ohjaajilta ystävällisyyttä ja huumorintajua. Haettavan ohjaajan työaika painottuu pääsääntöisesti klo 7-21 välille, yötyö voi myös olla mahdollista. Meillä vierailee toisinaan lemmikkejä.
Tehtävään vaadittava kelpoisuus:
- Kelpoisuusehtona tehtävään on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan perustutkinto, lähihoitaja.
- Tehtäviin huomioimme myös AMK-tutkinnot (sairaanhoitaja, sosionomi) sekä alan opiskelijat. Työtehtävät räätälöidään koulutuksen sekä osaamisen perusteella.
- Edellytämme asukkaiden osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden huomioimista ja kunnioittamista. Lisäksi tehtävä edellyttää hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja.
- Arvostamme aitoa halua ja sitoutuneisuutta työskennellä kehitysvammaisten henkilöiden parissa sekä toimintakykyä edistävää, ylläpitävää ja kannustavaa työotetta.
- Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa olevaa hygieniapassia.
- Tehtävässä edellytetään voimassa olevia lääkelupia.
- asumispalveluiden esihenkilö Nina Hintikka, puh. 050 497 2821, nina.hintikka@keusote.fi.
- Määräaikainen työsuhde 4 kesäsijaiselle väliselle ajalle 12.5. - 30.9.2025
- Tehtäväkohtainen palkka 2712,62 e/kk (lh). Lisäksi maksamme työkokemukseen perustuvaa lisää.
- Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä.
- Valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2 mom. tarkoittama rikosrekisteriote ennen työn aloittamista, mikäli työtehtävät sijoittuvat ikääntyneiden, vammaisten tai lasten kanssa työskentelyyn.
- Koeaika on korkeintaan puolet palvelussuhteen kestosta.
- Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kesa-ohjaajat-tuusulan-neitoperhon-asumisyksikko-keusote-5150/
- Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
- KokoaikatyöKesätyöTyöpaikka
- keusote-5150
- 16.1.2025 17:00 - 3.4.2025 14:00
- UusimaaTuusulaKunta
Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!
Sijainti
Neitoperhontie 2
04330 Lahela
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-945
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-1533
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-3704
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-5124
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-5202
Tuusulan kunta
JobbID tuusula-5179
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
JobbID keusote-5145
Tuusulan kunta
JobbID tuusula-5180