
Lähihoitaja tai alalle opiskeleva, tule viettämään kesää kanssamme Pornaisten Aurinkomäkeen! Aurinkomäen palvelukodissa on 19-asukaspaikkaa ikäihmisille, joista pidämme huolta ympäri vuorokauden. Meillä on kaksi tiimiä, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä ja tukee toinen toisiaan. Lisäksi työvuoroja on pihan toisella puolella Pellavakodissa, joka on pieni, kodikas kuuden asukkaan palveluasumisen yksikkö. Täällä Pornaisissa saamme nauttia maalaismaisemasta sekä sen rauhasta, mutta emme ole kuitenkaan kaukana. Pornaisista ajat autolla alle 30 min. esimerkiksi Porvooseen tai Vantaalle.
Tehtävänämme on toteuttaa laadukasta ja toiminnallista arkea tukevaa hoitotyötä yksilöllisesti ja asukkaan toiveiden mukaisesti, mahdollistaa heille heidän oman näköistä arkea. Työskentelemme tiiviisti työyhteisön kanssa toiminnan kehittämisen sekä mm. autonomisen työhyvinvointia tukevan työvuorosuunnittelun kohdalla, joten sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tässä työssä omiin työvuoroihin.
Voit olla konkari tai alalle opiskeleva. Tehtävän hoitamiseksi edellytämme kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyö- ja tiimityötaitoja sekä iloista mieltä sekä avointa asennetta uuden oppimiselle. Työ on 3-vuorotyötä, mutta meillä on mahdollisuus vaikuttaa oman työn suunnitteluun.
Tehtävän kelpoisuusehtona on lähihoitajan tai sairaanhoitaja/terveydenhoitaja tutkinto. Huomioimme myös alalle opiskelevat. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Voit olla myös yhteydessä esihenkilö Sari Kaikkonen, 050 497 1982, sari.kaikkonen@keusote.fi.
Tiedot palvelussuhteesta:
- Määräaikaiset työsuhteet sopimuksen mukaan 1.5.-30.9.2023 välisellä ajalla. Halutessasi myös työn jatkumisen mahdollisuus sijaisuuden jälkeen.
- Sote-alalla opiskeleva, meillä on mahdollisuus myös oppisopimukseen.
- Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan sote-tes:n mukaan.
- Tutustu linkin kautta rekrytointiin, Keusoten tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja näe vaadittavat luvat rekrysivuiltamme: Avaa sivu tästä.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kesatyo-aurinkomaki-pornainen-keusote-3332/
- Keski-Uudenmaan Sote
- KokoaikatyöKesätyöTyöpaikka
- keusote-3332
- 23.3.2023 - 2.6.2023 14:00
- SosiaalialaTerveydenhuoltoalaUusimaaTuusulaKunta
Lisätietoja
Työnantaja
Keusote on edelläkävijä hyvinvointialueena. Olemme tehneet vuosia töitä kuntayhtymänä ja nyt tekemisen meininki jatkuu Hyvinvointialueella! Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Vastaamme 200 000 asukkaan laadukkaista ja asiakaslähtöisistä sote-palveluista. Hyvinvointialueella työskentelee yli 4000 ammattilaista. Tule mukaan osaavaan ja kannustavaan työyhteisöömme, rakentamaan kanssamme tulevaisuuden sotea!
Osoite: Pellavamäentie 3, Tuusula