Kesätyöntekijät

Hämeenkyrön kunta palkkaa kesäksi 2021 59 nuorta. Työpaikat on tarkoitettu 2005 syntyneille, peruskoulun päättäville hämeenkyröläisille nuorille. Kesätyöt ajoittuvat ajalle kesä-elokuu.

Työtehtävät ovat ikäihmisten asumispalveluissa Kurjenmäkikodilla ja Siljankodilla, kotihoidossa, siivouspalveluissa, neuvolassa, teknisissä palveluissa, varhaiskasvatuksessa, vammaispalveluissa, Kirkonkylän koululla, työllisyyspalveluissa ja elämänlaatupalveluissa.

Tehtäviin kuuluu muun muassa ikäihmisten ulkoiluttamista ja seurustelua, lehtien lukemista, ruokailussa avustamista, lasten leikittämistä, siivoustyötä, huoltotyötä, sosiaalisen median käytössä avustamista, puutarhatöitä, vesimittarien lukua, vammaisten henkilöiden viriketoiminnassa avustamista, kioskin pyörittämistä Järvenkylässä ja tilojen ehostamista.

Työnhakijalta edellytämme reipasta ja iloista asennetta, oma- aloitteisuutta sekä halua työskennellä erilaisissa työtehtävissä kuntalaisten parissa. Työt edellyttävät vaitiolovelvollisuutta ja osa töistä vaatii kulkuvälineen.

Täytäthän hakemuksen huolellisesti. Hakemuksessa kannattaa mainita myös mahdolliset erikoisosaamiset tai harrastukset esim. kuvataide tai pianon soitto. Kerro hakemuksessa, jos tiedät kesällä olevan ajankohdan, jolloin et voi olla työssä.

Hämeenkyrön kunta on savuton työpaikka.

Työaika on 6 tuntia päivässä maanantaista perjantaihin. Palkka kahden viikon jaksolta on 500 euroa.
Haastattelut järjestetään toukokuussa ja kutsu haastatteluun tulee hakemuksessasi antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Korona voi aiheuttaa muutoksia työpaikkojen määrään tai tehtäviin.

Lisätietoja

http://www.hameenkyro.fi

Tutustu työnantajaan

Hanna Rajakoski p. 0504418830

Hämeenkyrön kunta
Osoite: Härkikuja 7, 39100 Hämeenkyrö

www.hameenkyro.fi

Suggested jobs