
Etsimme kirjastoomme sivistyskampus Siuntion sydämeen uutta kirjasto- ja kulttuurikoordinaattoria entisen siirryttyä uusiin haasteisiin. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen.
Kirjasto- ja kulttuurikoordinaattorin tehtävänä on toiminnan kehittäminen, koordinointi ja johtaminen. Tehtäviisi kuuluu palveluiden koordinoinnin lisäksi toimia kirjastopalveluiden henkilöstön lähiesimiehenä, osallistua kirjasto- ja kulttuuripalveluiden talousarvion valmisteluun ja seurantaan sekä hankehallintoon. Lisäksi tehtäviisi kuuluu vastata HSL- ja kunnan palvelupisteen toiminnasta. Tehtäväsi sisältää myös käytännön kirjastotyötä. Tärkeä osa työtäsi on yhteistyö varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen ja muiden kampustoimijoiden sekä paikallisten asukkaiden ja yhdistysten kanssa. Voit myös itse vaikuttaa oman työsi sisältöön ja toimintatapoihin.
Arkesi koostuu mm. seuraavista asioista:
- Kirjasto- ja kulttuuripalveluiden kehittäminen ja johtaminen
- Monilukutaidon ja kulttuuripolun suunnitelmien kehittäminen ja toteuttaminen yhteistyössä erityisesti varhaiskasvatuksen ja opetuksen kanssa
- Kokoelmien hoito ja kehittäminen
- Asiakaspalvelu molemmilla kotimaisilla kielillä, tarvittaessa myös englanniksi
- Kunnan kulttuuripalveluiden ja -tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuminen
- HSL-palvelupisteen ja kunnan palvelupisteen toiminnasta vastaaminen
- Yhteistyö Uudenmaan Helle-kirjastojen kanssa.
Työhösi sisältyy säännöllistä iltatyötä ja satunnaista viikonlopputyötä.
Kirjastossamme työskentelee kaksi kirjastovirkailijaa, kunnan palveluvirkailija ja suunnitelmien mukaan jatkossa myös pedagoginen informaatikko.
Esihenkilönäsi toimii kirjasto- ja kulttuuripalveluiden päällikkö, jonka kanssa voit yhdessä suunnitella ja kehittää toimintaa. Kuntamme sivistysosastolla on runsaasti kehittämismyönteisyyttä, joustavuutta ja paljon mahdollisuuksia oppia uutta!
Kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016). Tehtävässä vaaditaan molempien kotimaisten kielten taitoa. Muu kielitaito on eduksi.
Odotamme sinulta myös aktiivista työotetta, kehittämisintoa, koordinointi- ja johtamiskykyä, molempien kotimaisten kielten osaamista ja hyviä tietoteknisiä taitoja. Viihdyt eri-ikäisten ihmisten parissa ja yhteistyössä toimiminen on sinulle luontevaa.
Mahdolliseen haastatteluun kutsumme viikolla 8 ja haastattelut järjestetään ti 25.2. ja to 27.2.
Palkkaus KVTES:n mukaisesti. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Työsuhteeseen valitun hakijan on esitettävä ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjasto-ja-kulttuurikoordinaattori-637948/
- Siuntion kunta, Sivistysosasto, Vapaan sivistystyön tulosalue
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- 637948
- 1.3.2025 tai sopimuksen mukaan.
- tehtäväkohtainen palkka 3239,65 e / kk + mahdolliset lisät
- 24.1.2025 12:00 - 16.2.2025 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaUusimaaSiuntioKunta
kirjasto- ja kulttuuripäällikkö Maarit Tuomisto puh. 050 386 0825, etunimi.sukunimi@siuntio.fi
vs. kirjasto- ja kulttuurikoordinaattori Viljami Lumikko puh. 044 386 1580 etunimi.sukunimi@siuntio.fi
Siuntio sijaitsee pääkaupunkiseudun läheisyydessä HSL-kulkuyhteyksien varrella ja luonnon välittömässä läheisyydessä. Kuntamme on aidosti kaksikielinen, enemmistön kielenä on suomi, mutta myös ruotsi on päivittäisenä työkielenä.
Toimimme uudessa Sivistyskampus Siuntion sydämessä yhdessä esiopetuksen ja perusopetuksen sekä kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden kanssa. Kampus tarjoaa loistavat mahdollisuudet yhteistyölle ja tapahtumien järjestämiselle.
Uusi kirjastomme on valoisa ja viihtyisä. Kirjasto toimii myös kahden koulun koulukirjastona ja kirjastossamme on HSL-palvelupiste. Eri-ikäiset kuntalaiset ovat löytäneet uuden olohuoneensa kirjastosta ja palveluidemme käyttö lisääntyykin jatkuvasti.
Laajan työterveyshuollon lisäksi työtäsi tukevat liikunta- ja kulttuuriedut sekä hyvät kouluttautumismahdollisuudet.
Sijainti
Puistopolku 2
02580 Siuntio
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Siuntion kunta
JobbID 623766
Siuntion kunta
JobbID 622762
Siuntion kunta
JobbID 641544
Sjundeå kommun
JobbID 623766
Sjundeå kommun
JobbID 489592