Koronajäljittäjä, Tapiolan terveysasema

Terveydenhuollon ammattilainen - Tule tekemään kanssamme haastavaa, monipuolista ja arvokasta koronajäljitystyötä, jossa pääset antamaan oman panoksesi epidemian leviämistä vastaan! Huomioimme tarvittaessa myös esim. lähihoitajat (tai muut terveydenhuollon tutkinnon suorittaneet).

Espoon tartuntatautiyksikkö hakee joukkoonsa uusia koronajäljittäjiä.
Työssä jäljitetään sekä katkaistaan tartuntaketjuja tiiviissä yhteistyössä muun tiimin kanssa. Työkaveria voi aina konsultoida ja koronaattorit (koordinoivat hoitajat) ovat linjojen päässä valmiina auttamaan ja neuvomaan sinua. Tiimissä vallitsee vahva yhdessä tekemisen ilmapiiri.

Työ on puhelintyötä ja työpisteenä toimii Tapiolan terveysasema.
Työ on pääsääntöisesti kokoaikaista ja sitä tehdään jokaisena viikonpäivänä kahdessa vuorossa (klo 8.00-15.45 ja 13.15-21.00).
Työvuorolistat tehdään kolmen viikon jaksoissa, joissa on yleensä yksi viikonloppu vapaata ja kaksi viikonloppua töitä. Jokainen koronajäljittäjä tekee sekä aamu- että iltavuoroja (noin 50-50).

Sen lisäksi, että sinulla on kiinnostusta aihetta kohtaan, olet tarkka ja systemaattinen sekä joustava. Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja mahdollisesti aikaisempaa kokemusta puhelintyöstä. Tilanteet ja ohjeistukset muuttuvat nopeasti, joten hyvä paineensietokyky on suureksi avuksi. Käytät työssäsi potilastietojärjestelmä LifeCarea, takaisinsoittojärjestelmää, HUS:n ylläpitämää ohjelmistopalvelu Koronabottia sekä tulkkisovellusta, joten toivomme sinulta myös tietoteknistä osaamista. Kaikkien ohjelmien käyttöön perehdytetään.

Työ alkaa sopimuksen mukaan ja kestää vähintään kolme kuukautta, sovittaessa pidempäänkin.
Ennen työn aloitusta tulee suorittaa kaikille verkossa avoinna oleva tartunnanjäljityksen kurssi ( https://www3.uef.fi/fi/web/aducate/-/koronaviruksen-tartuntaketjujen-selvittaminen ).

Saamme paljon yhteydenottoja jäljitystyöhön liittyen, jonka vuoksi kontaktoimme tämän haun hakijoista tehtävään potentiaalisimmat.
Ensisijaisesti haemme terveydenhuollon ammattilaisia (sairaanhoitaja/terveydenhoitaja). Mikäli jäljitystyö loppuu, voimme tarvittaessa teettää muita työtehtäviä sosiaali- ja terveystoimessa osaamisesi mukaan.

Olemme muihin hakijoihin (muut kuin terveydenhuollon ammattilaiset) mahdollisuuksien mukaan myöhemmin yhteydessä.

Kontaktoimme potentiaaliset hakijat mahdollisimman pian hakemuksen saapumisen jälkeen joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Työpaikan nimi: Tapiolan terveysasema
Työaika: Noin 38 h 15 min / viikko, sisältäen viikonloppu- ja iltatyötä
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Tutustu työnantajaan

Tehtävästä lisätietoja antavat:
Osastonhoitaja Pirjo-Liisa Suominen, pirjo-liisa.suominen@espoo.fi sekä HR-palveluvastaava Hannamari Lankinen, hannamari.lankinen@espoo.fi

Espoon kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi, Terveyspalvelut, Avosairaanhoito, Tapiolan terveysasema
Osoite: Ahertajantie 2, 02100 Espoo

Espoo on yli 290 000 ihmisen kotikaupunki. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka.

Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita.

Espoossa yhdistyy huippuosaaminen, monipuolinen luonto sekä viihtyisät ja turvalliset asuinalueet. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä.

Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.