Kotihoidon hoitajien varahenkilö (3 kpl) - Naantalin kaupunki

Kotihoidon hoitajien varahenkilö (3 kpl)

Naantalin kaupungin hoito- ja vanhuspalveluiden tehtäväalueella on haettavana

Kolme hoitajien varahenkilön tointa.

Toimen ensisijainen sijoituspaikka: kotihoito.

Etsimme hyvän ammattitaidon omaavia lähihoitajia (kolme varahenkilöä) kotihoitoon. Varahenkilöiden työskentelyalue vaihtelee päivittäin saariston ja keskustan resurssitarpeen mukaan. Edellytämme varahenkilöltä muutoksensietokykyä, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Lisäksi arvostamme työntekijän kokemusta vanhustyöstä, sekä esimerkiksi toiminnanohjausjärjestelmän ja työvuorosuunnitteluohjelman käyttötaitoja.

Kotihoidon varahenkilöt työskentelevät aamu-/iltavuoroissa arkisin ja viikonloppuisin. Kotihoidon henkilökunta tukee työntekoasi, kehittää toimintaa ja ratkaisee yhdessä työhön liittyviä kysymyksiä. Tarjoamme sinulle palkallisen perehdytyksen ja monipuolisen työtehtävän.

Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään 30.9.2019. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai vastaava aikaisempi tutkinto. Työ edellyttää ajokorttia, oman auton käyttöä ja hygieniapassia.

Lisätietoja

http://www.naantali.fi

Hakemukset tulee jättää ensisijaisesti sähköisen hakulomakkeen kautta 29.7.2019 klo 15 mennessä, osoitteessa www.kuntarekry.fi tai www.naantali.fi. Mahdolliset paperihakemukset kaupungin kirjaamoon, os. Naantalin kaupunki, kirjaamo, PL 43, 21101 Naantali
Lisätietoja: osastonhoitaja Hannele Saarinen puh. 050 33 02453 tai hannele.saarinen(at)naantali.fi

Sosiaali- ja terveyspalvelut, Hoito- ja vanhuspalvelut, Kotihoito
Osoite: Naantali, 21100 Naantali

Naantali – paras paikka elää, viihtyä ja tehdä työtä. Naantalin kaupunki on kasvava ja vetovoimainen 19000 asukkaan saaristokaupunki, jossa työskentelee noin 1300 työntekijää. Naantali on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan