Koulunkäynninohjaaja, 2 kpl - Liedon kunta

Koulunkäynninohjaaja, 2 kpl

Haemme Liedon Keskuskoululle (vuosiluokat 7-9) kahta määräaikaista henkilökohtaista avustajaa tehtävänään auttaa yläkoululaista oppilaista kouluarjessa esimerkiksi liikkumisen, pukeutumisen ja muun arkisen toiminnan osalta. Viikoittainen työaika on 30 tuntia. Tämän lisäksi on mahdollista, että oppilas tarvitsee avustamista ennen ja jälkeen koulupäivän kotonaan.

Olet reipas ja pystyt tekemään osin fyysistä työtä (oppilaan nostaminen, siirtäminen). Ymmärrät yläkouluikäisten nuorten arkea ja olet huumorintajuinen. Osana työyhteisöä olet itsenäinen joukkuepelaaja ja tulet toimeen erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäyntiavustajan perustutkinto, alan aikaisempi ammatillinen tutkinto, lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva koulutus sekä sujuva suomen kielen taito.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n 05KOU060 mukaisesti.

Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme valinnassa neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset todistukset pyydetään esittämään mahdollisessa haastattelutilaisuudessa.

Liedon kunta on savuton työpaikka.

Liedossa 26.6.2019

Toimialajohtaja, sivistyspalvelut

Lisätietoja

http://www.lieto.fi

Liedon Keskuskoulun rehtori Emmi Virtanen, puh. 050 3722 742

Liedon kunta, Sivistyspalvelut, Yleissivistävä opetus, Liedon Keskuskoulu
Osoite: Opintie 1 B, 21420 Lieto

Lieto on n. 20 000 asukkaan kasvava, yritteliäs, viihtyisä ja luonnonläheinen kunta Varsinais-Suomessa. Liedon kunta on työnantaja, joka tuottaa kuntalaisille ammatillisesti korkeatasoisia ja ihmisläheisiä palveluita. Meillä työskentelee n. 1300 eri alojen ammattilaista. Tavoitteena on, että meillä kaikilla on hyvät edellytykset tehdä työtä ja viihtyä työssämme. Kaikilla Liedon kunnan työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään ja käyttää osaamistaan tehtävissään.

Tutustu työnantajaan