Skip to main content
test
Koulunkäynninohjaaja - Lahden kaupunki

Etsimme joukkoomme Kivimaan peruskouluun KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN sijaista ajalle 22.8.2022 - 31.1.2023.

Kivimaan peruskoulu on 1 - 9 vuosiluokkien yhtenäiskoulu Lahden pohjoisella alueella. Koulumme tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että erityisen tuen pienryhmissä opiskeleville oppilaille. Koulussamme työskentelee noin 850 oppilasta ja 80 opetus- ja kasvatusalan osaajaa. Koulumme vision mukaan Kivimaalla kasvetaan rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen.

Koulukäynninohjaajan tehtävä kohdentuu pääasiassa vuosiluokille 1 - 3. Työaika on 29 tuntia/viikko.

Odotamme hakijalta vähintään soveltuvaa keskiasteen tutkintoa (esim. koulunkäyntiavustajan, lähihoitajan erikoistumisala lapset ja nuoret, nuoriso-ohjaajan tai lasten ja nuorten erityisohjaajan koulutus) tai koulunkäynninohjaajan erikoisammattitutkintoa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 2 kuukauden koeaikaa.

Kouluvuoden ajalle asettuvina loma-aikoina työnantajalla ei ole osoittaa työtä. Nämä koulujen loma-ajat ovat palkatonta vapaata.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään maanantaina 15.8.2022 klo 9.00.

Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 24 koulussa. Oppilaita on yli 10500, opettajia ja koulunkäynninohjaajia yli 1100.

Lisätietoja

https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/kivimaan-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Virka-apulaisrehtori Kaisa Tukia, p. 050 398 5082

Lisätietoja

Lahden kaupunki, Kivimaan peruskoulu

Lahti on tehty kestäväksi Henkilöstömme mukaan meillä saa tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voi itse vaikuttaa. Asiantuntijamme arvostavat myös työpaikan varmuutta, monipuolisia työtehtäviä sekä hyviä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla kaupungin sisällä. Meillä suhtaudutaan positiivisesti työelämän joustoihin, etätyöhön sekä työn ja perheen tasapainossa pitämiseen. Tunnemme työmme tavoitteet ja koemme onnistumisen iloa yhdessä. Lahti ylitti juuri 120 000 asukkaan rajan ja hakee vahvaa kasvua uutena yliopistokaupunkina. Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja tarjoaa kansainvälisesti kiinnostavan toimintaympäristön ja ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, arki sujuvaa ja monipuolinen asuinympäristö on viihtyisä. Asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta ja matkailijat ihastuvat luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja tapahtumatarjontaan. Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!


Osoite: Lahdenkatu 62, 15210 Lahti
Lahden kaupunki - Responsible employer

Rekommenderade jobb