Skip to main content
test
Koulunkäynninohjaaja - Huittisten kaupunki

Huittisten kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelut hakee

KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA

työtehtäviin Lauttakylän koululle. Työssä henkilö toimii valmistavan opetuksen koulunkäynninohjaajana 4 h/pv ja sen jälkeen ohjaajana 1-2 luokkalaisten iltapäivätoiminnassa.

Toimi täytetään määräajaksi 3.10.2022-4.6.2023, 38,25 h/vk. Toimen täytössä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa. Toimi on perusopetuksen yhteinen ja sijoituspaikka voi vaihdella tarvittaessa lukuvuoden aikana.

Valittavalta edellytetään koulunkäyntiohjaajan koulutusta tai soveltuvaa ammatillista koulutusta sekä käytännön kokemusta lasten ja nuorten parissa toimimisesta.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Työsopimuksiin tulee maininta, että työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät koulujen loma-ajoiksi lukuunottamatta työntekijän omaa vuosiloma-aikaa.

Valittujen on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Haku tapahtuu ensisijaisesti sähköisellä hakemuslomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi tai toimittamalla hakemusasiakirjat postitse osoitteella Huittisten kaupunki, Kasvatus- ja opetuspalvelut, Risto Rytin katu 36, 32700 Huittinen. Paperiset hakemukset siirrämme sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Hakuaika päättyy 30.9.2022 klo 12:00.

Lisätietoja antaa Lauttakylän koulun rehtori Maarit Malmberg, puh. 044 560 4305, sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@huittinen.fi.

Huittisissa 19.9.2022
Kasvatus- ja opetuspalvelut

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

rehtori Maarit Malmberg, puh. 044 560 4305, sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@huittinen.fi.

Lisätietoja

Huittisten kaupunki, Sivistyspalvelukeskus, Kasvatus- ja opetuspalvelut, Perusopetus, Lauttakylän koulu
Osoite: Huhkolantie 2b, 32700 Huittinen

Rekommenderade jobb