Koulunkäynninohjaaja - Varkauden kaupunki

Koulunkäynninohjaaja - Varkauden kaupunki

Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana Waltterin koulussa (vuosiluo-kat 0-9) määräaikaista täyttämistä varten ajalle 5.8.2019 - 30.5.2020

KOULUNKÄYNNINOHJAAJAN TEHTÄVÄ

Tehtävä edellyttää koulunkäynninohjaajan tutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta ja kokemusta erilaisten oppilaiden ohjaamisesta. Lisäksi henkilön on osattava peruskoulussa opetettavat asiat. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.

Koulunkäynninohjaajan tehtävänä on tukea 7-9 luokkien oppilaiden oppimista ja kasvua. Erityisesti työ painottuu erityisluokkien oppilaiden ohjaamiseen.

Eduksi luetaan aktiivisuus ja kokemus vastaavan tehtävän monipuolisesta hoitamisesta.

Edellytämme tehtävään valittavalta sitoutumista ProKoulun toimintaperiaatteisiin sekä vahvoja ja monipuolisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä erilaisten tukimuotojen hallintaa.

Tehtävässä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa.

Ennen tehtävän vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksi-saannista, tehtävään valitun tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään määräaikaan mennessä ilmoituksen hakulomakkeella. Hakemukseen voi liittää ansioluettelon ja pdf-tiedostona jäljennökset tutkintotodistuksista. Alkuperäiset opinto- ja työ-todistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi.

Ilmoitus on julkaistu: www.varkaus.fi, Varkauden kaupungin internet-sivulla, www.te-palvelut.fi ja www.kuntarekry.fi.

Läs mer

http://www.varkaus.fi
https://peda.net/varkaus/waltterin-koulu

rehtori Paavo Tervonen
puh. 0400 256 000
email. paavo.tervonen@varkaus.fi

Varkauden kaupunki, Sivistystoimi, Perusopetus, Waltterin koulu
Adress: Urheilukatu 21, 78210 Varkaus

Varkauden kaupunki on ainutlaatuisen teollisuusperinnön rakentama kansainvälisen energiateknologiaosaamisen keskus Keski-Savossa, Saimaan rannalla. Järvien halkomassa kaupungissamme kaikki on lähellä, niin palvelut kuin työpaikatkin.

Mer om arbetsgivaren