Skip to main content
test

Salon kaupungin sivistyspalveluissa on haettavana perusopetuksen koulupsykologin viransijaisuus, aloitus sopimuksen mukaan, viransijaisuus kestää 17.12.2022 asti.

Nyt etsimme joukkoomme tekijää, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

Työhösi kuuluu koulupsykologin tehtävät perusopetuksessa. Tehtävässä edellytetään taitoa toimia eri koulujen arjessa psykologin ammattitaitoa hyödyntäen. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.

Psykologin tehtävissä edellytetään psykologian maisterin tutkintoa sekä laillistetun psykologin kelpoisuutta.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen, esimies tukee työsi onnistumista. Psykologien tiimi tukee työhyvinvointia ja antaa mahdollisuuden vertaiskollegiaaliseen tukeen sekä kehittämiseen. Lisäksi henkilökohtainen työnohjaus on työsi tukena. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Tehtäväkohtainen palkka on 3770,44 euroa kuukaudessa.

Virkasuhde täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan sekä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukaisen rekisteriotteen 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Koeaika on enintään puolet viransijaisuuden kestosta.

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / Psykologi vs. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja

http://www.salo.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. perusopetusjohtaja Jaana Talvitie, puh. 044 778 4589 jaana.talvitie@salo.fi
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi

Lisätietoja

Sivistyspalveluiden toimiala

Salo on toisiaan täydentävien vastakohtien kaupunki. Täällä on hiljaisuutta ja yhdessä tekemistä, älyä ja tunnetta, ennakkoluulotonta teknologiaosaamista sekä ihmisläheisyyttä. Salo on lähes 52 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yhteydet pääkaupunkiseudulle ja Turun suuntaan ovat nopeat sekä sujuvat, asuminen edullista ja monimuotoinen luonto meri-, joki- ja järvimaisemineen houkuttelee myös loma-asukkaita ja matkailijoita.

Salo on kansainvälisesti tunnettu langattoman tiedonsiirron monipuolisesta osaamisesta. Kaupungissamme on pitkät perinteet maataloudessa sekä metalli- ja puusepänteollisuudessa. Salosta löydät myös monipuoliset ostosmahdollisuudet sekä Suomen parhaan torin.


Osoite: Tehdaskatu 2, 24100 Salo
SALON KAUPUNKI - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb