Koulutussihteeri

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjiä. Vuosittain oppilaitoksessamme Forssan ammatti-instituutissa opiskelee yli 2000 opiskelijaa. Lisäksi yrityksemme Faktia Oy tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisia henkilöstöpalveluita ja kouluttaa valtakunnallisesti useita tuhansia henkilöitä sekä lyhytkoulutuksissa että pidemmissä koulutuksissa. Tuotamme vastuullisena toimijana elinvoimaa monin eri tavoin.

Olemme arvojemme mukaisesti työelämän rohkea uudistaja. Meillä työskentelee 140 osaajaa, joita kannustamme opiskelijoiden lailla rohkeaan oppimiseen, yhdessä tekemiseen ja reiluun asenteeseen. Olemme edelläkävijöinä siirtymässä työskentelemään itseohjautuvassa tiimiorganisaatiossa. Haemme moderniin yhteisöömme uusia ammattilaisia ja rohkeita uuden rakentajia, jotta voisimme muuttaa maailmaa. Tarvitsemme osaajia jakamaan kokemuksia ja näyttämään suuntaa. Meillä on intoa ja iloa, taitoa ja tekemistä, työtä ja tuloksia. Tahdomme pitää huolta siitä, että työntekijämme ovat alansa ylpeitä ammattilaisia, voivat hyvin ja viihtyvät työssään.

Koulutussihteerinä toimit opintotoimiston moninaisissa tehtävissä. Olet asiakaspalvelun ammattilainen ja tunnet ammatillisen koulutuksen toimintakentän ja ominaispiirteet. Osaat kohdata ihmisen ja sinulla on kannustava ja arvostava asenne kaikkia asiakkaita kohtaan. Olet teknisesti näppärä tiimipelaaja, hallitset Primus-opiskelijahallintojärjestelmän ja sinulle myös robotiikka on innostava ja tuttu aihe. Haluat myös kehittää osaamistasi ja työskentelytapojasi muuttuvissa tilanteissa.
Perehdytät myös mielelläsi muita organisaation sisällä ja olet innostunut tiedon jakamisesta ja hyödyntämisestä. Osaat katsoa eteenpäin ja haluat olla kehittämässä organisaation opiskelijahallintoa ja siihen liittyviä prosesseja yhdessä tiimin ja muun henkilöstön kanssa.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työn, mukavan työympäristön ja mahtavat työkaverit.
Edellytämme soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon tehtävistä. Itsenäinen ja järjestelmällinen ote työhön sekä oman työn organisointikyky ovat myös sujuvan arjen edellytyksiä. Arvostamme myös ammatillista uteliaisuutta, vastuullista otetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Jos tunnistit itsesi, tule meille töihin! Tarjoamme vakituisen kokoaikaisen työsuhteen huipputiimissämme.
Työ alkaa 1.1.2021 tai sopimuksen mukaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2 252,39 € + työkokemuslisä. Koeaika on 6 kuukautta.

Mikäli kiinnostuit, laita hakemuksesi tulemaan tai kysy tehtävästä lisää. Lisätietoja antaa Aino Airaksinen, puh. 040 352 3115.
Jätä hakemuksesi 23.10. klo 12 mennessä.

Lisätietoja

http://www.lhkk.fi

Tutustu työnantajaan

Aino Airaksinen, puh. 040 352 3115

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä
Osoite: Saksankatu 27, 30100 Forssa