Tervetuloa töihin Osaajayksikköön! Pohteen Oulun yliopistollisen sairaalan Osaajayksikössä on avoinna kaksi lähihoitajan toimea.
Osaajayksikön lähihoitajana työskentelysi kohdentuu Oulun yliopistollisen sairaalan osastohoitotyö 3:n osaamiskeskuksiin, joita ovat tukielinkirurgian ja aistinelinsairauksien keskukset sekä vatsakeskus. Tehtäviin voi kuulua myös vierihoitotyö kiertoalueelle kuuluvissa yksiköissä.
Osaajayksikön työntekijät kiertävät sovittujen kiertoalueidensa mukaisissa yksiköissä sijaistaen yksiköiden työntekijöiden äkillisiä poissaoloja. Kiertoalueiden suunnittelemisessa huomioimme mielenkiintosi kohteet ja osaamisesi. Osaamisesi tulee kehittymään ja laajentumaan perehtymisten kautta. Työ on kolmivuorotyötä.
Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta, joustavuutta sekä kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa. Osaajayksikön lähihoitajan työssä korostuu hoitotyön monipuoliset taidot. Kokemus osastohoitotyöstä on hyväksi, mutta ei välttämätön. Huolehdimme hyvän perehdytyksen eri yksiköihin.
Lähihoitajan kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) mukainen pätevyys tai vastaava aikaisempi pätevyys.
Haastatteluun kutsuttavilta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin. Lisäksi edellytämme voimassa olevaa lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista kolmen (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja antaa vs. palveluesihenkilö Pia Kemppainen p. 050 322 5265 Sähköposti: pia.kemppainen@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.
browser-warning-description