Skip to main content
test

Rovaniemen kaupungin ikäihmisten palvelualueella

on haettavana

2 lähihoitajan toimea
Toimien tämänhetkinen sijoituspaikka on jaksohoitokoti Veitikka

Jaksohoidon tarkoituksena on tukea niin kotihoidon ja/tai omaishoidon turvin asuvien vanhusten kotona pärjäämistä. Jaksohoitokoti Veitikassa on asiakaspaikkoja 22. Jaksojen kesto vaihtelee muutamasta päivästä reiluun viikkoon.

Jaksohoitokoti Veitikka toimii kauniisti remontoiduissa tiloissa, keskeisellä paikalla kaupungissa. Kaupungilla on kattava työterveyshuolto, ja ePassi käytössä.

Haemme tehtäviin osaavia, hyvät vuorovaikutustaidot omaavia lähihoitajia, jotka ovat aidosti kiinnostuneita ikäihmisten inhimillisen ja omannäköisen elämän tukemisesta sekä hyvän perushoidon yksilöllisestä toteuttamisesta ja kehittämisestä.

Lähihoitajan toimen kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan lähihoitajan perustutkinto tai aiempi perushoitajan tutkinto.

Palkkaus on SOTE-sopimuksen mukainen.

Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään Tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Työnantajalla on oikeus pyytää ja ottaa vastaan huumausainetestiä koskeva todistus (Laki yksityisyyden suojasta työelämässä 13.8.2004/759 7§). Vakituiseen virkaan valitulla tarkastus ajoittuu koeaikaan.

Toimessa on neljän kuukauden koeaika.

Toimeen haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry Hakuaika päättyy 4.10.2022 klo 15.00

Jos ei ole mahdollisuutta tehdä sähköistä hakemusta, tulee hakemus toimittaa postitse: Rovaniemen kaupunki, Kirjaamo, Koskikatu 25, 2.krs/Osviitta, PL 8216, 96101 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike.

Myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa huomioon.

Lisätietoja

http://www.rovaniemi.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja: palveluesimies Anne Mattila 040 7470838, anne.mattila@rovaniemi.fi

Lisätietoja

Kotiin annettavat palvelut, Asumispalvelut ja ympärivuorokautinen hoiva

Rovaniemen kaupungin hyvinvointipalveluihin kuuluu avovastaanotto, asumispalvelujen erityispalvelut, kotiin annettavat palvelut, kuntoutus, lastensuojelu, palveluohjaus ja Ikäosaamiskeskus, päihdehuollon palvelut, työikäisten ja lapsiperheiden palvelut, sairaalapalvelut, sosiaalisen, suun terveydenhuolto, terveysneuvonta, vammaispalvelut sekä ympärivuorokautinen hoiva ja palveluasuminen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelee n. 1000 ammattilaista. Toimipisteitä on kymmeniä eri puolilla Rovaniemeä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtävät ovat monipuolisia, mielenkiintoisia ja haasteellisia. Ammattitaitoinen henkilöstö on toimintamme perusta ja siksi panostamme henkilökunnan osaamiseen ja kehittämiseen. Tervetuloa joukkoomme.


Osoite: Veitikantie 9, 96200 Rovaniemi

Rekommenderade jobb