Lähihoitaja, kesätyö, vuodeosasto 44

Lähihoitaja, oletko kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme vuodeosastolle 44 lähihoitajaa kesäsijaisuuteen (vähintään yksi kesäsijaisuus). Sijaisuus alkaa sopimuksen mukaan ja kestää elokuulle 2021 saakka. Työ on kaksivuorotyötä ja työvuorosuunnitteluamme ohjaa autonominen työvuorosuunnittelu. Tule meille työkaveriksi!

Vuodeosastolla 44 hoidetaan veri- ja syöpätauteja sairastavia potilaita solunsalpaaja- ja sädehoidolla sekä toteutetaan kantasolusiirtohoitoja. Osaston yhteydessä toimii myös vaativan erityistason palliatiivisen hoidon yksikkö.

Haemme joukkoomme motivoitunutta, syöpäpotilaan hoitotyöstä kiinnostunutta työntekijää syöpätautien ja hematologian vuodeosastolle 44. Sinulla on mahdollisuus kehittyä syöpäpotilaan hoitotyössä kannustavassa työilmapiirissä sekä saada tiedollista ja taidollista tukea hyvällä perehdytyksellä. Toivomme Sinulta aktiivista työotetta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Arvostamme syöpäpotilaiden hoitotyön tuntemusta. Myös aiempi kokemus lähihoitajan tehtävässä toimimisesta ja sairaalan vuodeosastolla työskentelystä katsotaan eduksi. Työsuhteen aloitus- ja lopetusajankohdat voidaan sopia työntekijän kanssa tarkemmin.

Lähihoitajan kesäsijaisuuden kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) mukainen pätevyys.

Sijaisuus täytetään sopivan sijaisen löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan.

Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Valmiiden työnhakijoiden tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin.

Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa.

Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Lisätietoja

http://www.ppshp.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Mervi Lahdenperä p. 040 519 8233. Sähköposti: mervi.lahdenpera(at)ppshp.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa -linkistä.

Lisätietoja

Oulun yliopistollinen sairaala, Medisiininen tulosalue, Syöpätaudit ja hematologia, Vuodeosasto 44

Oulun yliopistollinen sairaala on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija sekä erikoissairaanhoidon arvostettu ja vetovoimainen työnantaja. Menestystekijöinä on osaava, työssään viihtyvä henkilöstö, jonka koulutukseen ja perehdytykseen panostetaan. Haasta itsesi, haasta meidät!

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on savuton ja päihteetön työpaikka.


Osoite: Kajaanintie 50, 90220 Oulu

Suggested jobs