Lähihoitaja, Kotihoito Paltta, 2 työsuhdetta - Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala

Haluatko mukaan itseohjautuvaan tiimiin? Saat yhdessä työkavereidesi kanssa yhteisvastuun toiminnan organisoinnista ja tavoitteiden saavuttamisesta. Tavoitteena on parantaa sekä asiakaskokemusta että sinun ja työkavereidesi viihtyvyyttä työssään. Itseohjautuvassa tiimissä sinulla on lisääntynyt vaikutusmahdollisuus omaan työhösi ja monipuolinen työn sisältö.

Meillä Paltassa sinulla on lisääntynyt vastuunotto asiakkaan saamasta palvelusta, joten voit ottaa asiakkaan tarpeet entistä paremmin huomioon. Meillä pääset tiimin jäsenenä vastaamaan asiakkaiden palvelujen koordinoinnista, organisoit ja aikataulutat asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelmien päivittämisen, RAI-arvioiden tekemisen sekä laajat arviointikäynnit. Yhdessä tiimisi kanssa laadit autonomisen työvuorosuunnitelman, jossa huomioidaan omahoitajaryhmän toiminta.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto taikka aikaisempi kouluasteinen koulutus.

Edellytämme sinulta tiimissä yhteisö- ja itseohjautuvuutta sekä sitoutumista yhteisesti muodostettuihin tavoitteisiin. Arvostamme vuorovaikutteista viestintää, tiedon läpinäkyvyyttä ja tiedon yhteistä käsittelyä sekä tavoitteellista itsensä johtamista.

Eduksi luetaan ajokortti, LOVe-lääkelupa, kokemus vanhustyöstä, Pegasos ja RAI-osaaminen, hyvät tietotekniset taidot sekä innostus kehittää hoitotyötä. Lisäksi eduksi luetaan kehittämishalukkuus.

Työsuhde-etuina tarjoamme:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortti edullisempiin bussimatkoihin.
- Tyky-ranneke Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin.

Perehdytys tehtävään suunnitellaan tarpeidesi mukaan ja pääset itse osallistumaan työvuorojesi suunnitteluun.

Haluatko tietää lisää? Lue tarkemmin tehtäväkuvasta ja kotihoidosta www.turku.fi/toihinkotihoitoon.

Lisätietoja

http://www.turku.fi/toihinkotihoitoon

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Johanna Marku, p. 050 310 1676 / johanna.marku@turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Lisätietoja

Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala, Vanhus- ja vammaispalvelut, Vanhuspalvelut, Kotihoito, Pohjoinen kotihoito, Kotihoito Paltta

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.


Osoite: Signalistinkatu 2, 20360 Turku

Rekommenderade jobb