Hakuaika
Haemme lähihoitajaa vuosilomatekijän sijaisuuteen Kotiutumisen tuen tiimiin Etelä-Pohjanmaan pohjoiselle alueelle.
Haemme lähihoitajaa vuosilomatekijän sijaisuuteen ajalle 22.1. - 1.9.2026 Kotiutumisen tuen tiimiin, Etelä-Pohjanmaan pohjoiselle alueelle.
Kotiutumisen tuen tiimi on moniammatillinen tiimi, missä työskentelee lähihoitajien lisäksi sairaanhoitajia ja fysioterapeutteja sekä koko pohjoisella alueella myös kotiutuskoordinaattori. Kotiutumisen tuen tiimin toiminnan tarkoituksena on turvata asiakkaiden turvallinen kotiutuminen sekä toimintakyvyn vahvistuminen sairauden jälkeen. Tiimi hoitaa myös kotikuntoutusasiakkaita sekä arviointijaksolle tulevia asiakkaita. Tiimin tarkoituksena on tukea asiakkaan toimintakykyä ja elämänhallintaa siten, että kotona asuminen mahdollistuisi mahdollisimman pitkään.
Tehtävän hoitaminen edellyttää vahvaa ammatillista osaamista ja halua kehittyä ammatillisesti, kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin, vastuuntuntoisuutta ja luotettavuutta sekä kuntoutuksellisten menetelmien osaamista. Sinulta odotamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä kehittämismyönteisyyttä. Lisäksi edellytämme motivoitunutta ja tunnollista asennetta työhön, itsenäistä työskentelyotetta sekä halua toteuttaa laadukasta, asiakaslähtöistä hoitotyötä. Eduksi katsomme aiemman työkokemuksen ikäihmisten kanssa työskentelystä, kotihoitotyöstä sekä näytteenotto-osaamisesta. Työ on liikkuvaa ja edellyttää oman auton käyttöä. Työ on kaksivuorotyötä.
Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto, lähihoitaja (Lain 559/1994 tai 817/2015 mukainen kelpoisuus) tai aikaisempi vastaava tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin nimikesuojattuna ammattihenkilönä.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Toimen täytössä noudatetaan koeaikaa. Valitulla tulee olla suoritettuna lääkelupa tai se tulee suorittaa heti työsuhteen alkaessa. Hyväksyttävä todistus huumausainetestin tuloksesta sekä lain (741/2023 § 28) mukainen rikosrekisteriote on esitettävä ennen toimen vastaanottamista. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. HYVAEP on savuton työpaikka.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Vastuuyksikköjohtaja Anne-Mari Vuorijärvi
puh. 040 636 7625
Vastuuyksikköjohtaja Riikka Saarinen
puh. 0405455320
Sähköpostit ovat muodossa etunimi.sukunimi@hyvaep.fi
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7,
60220 Seinäjoki
rekrytointi@hyvaep.fi