Lähihoitaja, palvelutalo

Lähihoitajan tehtävät 30 paikkaisessa Munkkiniemen palvelutalossa.
Toimit vastuuhoitajana , huolehdit moniammatillisen tiimin kanssa asukkaiden hyvinvoinnista. Työtehtäviin kuuluu perushoitoa, lääkehoitoa, asukkaiden virkistystoimintaa. Tarvittaessa haavanhoitoa, PEG-letkuravitsemuksesta ja suprapubiinisista katetreista huolehtimista, omaisyhteistyötä. Kirjaamista ja RAI-arviointien tekoa. Työ on kolmivuorotyötä. Voit vaikuttaa omiin työvuoroihisi , suunnittelemalla omat vuorot.

Munkkiniemen palvelutalo on pieni yksikkö, talosta löytyvät myös päivätoiminta Sinilintu ja palvelukeskus. Teemme tiivistä yhteistyötä lännen eri talojen kanssa, hallinnollisesti kuulumme Riistavuoren seniorikeskukseen. Työyhteisöön kuuluu 3 sairaanhoitajaa, 16 lähihoitajaa, fysioterapeutti, sosiaaliohjaaja, kotiavustaja ja osastonhoitaja

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto.
Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus. Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa (Laki 1227/2016).

Luemme eduksi:

RAI osaamisen, Apotin aiemman käytön. LOVE-luvat, aidon halun työskennellä vanhusten kanssa. Taidon työskennellä tiimissä.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Munkkiniemen palvelutalo
  • TyöpaikkaVakinainen
  • SOTE-03-498-21
  • 19.4.21 tai sopimuksen mukaan
  • 2166,46 e/kk
  • 24.3.2021 - 15.4.2021 16:00
  • Lähi- ja perushoitajatHelsinkiUusimaa

Osastonhoitaja Annika Matikainen, p. 09 310 48630, arkisin klo 8-15
Vastaava sairaanhoitaja Sirke Satopää, 09 310 41981, arkisin klo 8-15

Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Munkkiniemen palvelutalo
Osoite: Professorintie 3, 00330 Helsinki

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kiinnitämme erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin.

Suggested jobs