Lähihoitaja

Haemme 12-paikkaiseen muistisairaiden ryhmäkotiin lähihoitajaa pitkään sijaisuuteen.

Toimimme moniammatillisessa hoitotiimissä, noudattaen yksilövastuisen hoitotyön periaatteita. Meille on tärkeää yhteisöllisyys sekä asukkaiden toimintakyvyn tukeminen ja edistäminen päivittäisissä arjen askareissa, itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.

Tehtävänämme on huolehtia, että asukkaamme saavat elää turvallisessa, muistiystävällisessä ympäristössä, jossa he voivat kokea elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.

Tiimimme tämän vuoden tavoitteita ovat mm. Lean-tietoisuuden lisääminen, muistiystävällisen toiminnan kehittäminen sekä Apotti-järjestelmän käyttöönottoon valmistautuminen.

Tarjoamme sinulle luovan ja mielenkiintoisen työn yhteisössämme sekä Helsingin kaupungin monipuoliset työsuhde-edut, mm. mahdollisuuden työsuhdeasuntoon.

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Etelän palvelualue, Töölön seniorikeskus
  • TyöpaikkaMääräaikainen
  • SOTE-03-1336-20
  • 7.12.2020 - 30.9.2021
  • 2166.46 e/ kk
  • 18.11.2020 - 2.12.2020 15:00
  • Lähi- ja perushoitajatHelsinkiUusimaa

osastonhoitaja Maarit Seppänen, p. 09 310 74222
maarit.seppanen@hel.fi

Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Etelän palvelualue, Töölön seniorikeskus
Osoite: Töölönkatu 33, 00260 Helsinki

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kiinnitämme erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin.