Lämpimästi tervetuloa töihin Osaajayksikköön!
Haemme lähihoitajaa Pohteen Osaajayksikköön. Haettavana oleva toimi kohdentuu Rannikon palvelualueella Kalajoen alueelle. Osaajayksikön lähihoitaja työsi kohdistuu ikäihmisten palveluihin ja vammaispalveluihin.
Osaajayksikön lähihoitajana kierrät sovittujen kiertoalueensa mukaisissa yksiköissä sijaistaen yksiköiden työntekijöiden äkillisiä poissaoloja. Suunnittelemme ja sovimme yhdessä kiertoalueesi. Suunnitelman laatimisessa huomioimme sinulla jo olevan osaamisesi ja mielenkiintosi kohteet. Työtä tehdään aamu- ja iltavuoroissa. Työvuorot suunnitellaan yhteisöllisesti, jolloin pääset itse vaikuttamaan työvuoroihisi.
Arvostamme hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta, joustavuutta sekä kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa. Kokemus hoitoalalta on hyväksi, mutta ei välttämätön. Huolehdimme työhösi hyvän perehdytyksen.
Työtehtävien hoito edellyttää oman auton käyttöä. Oman auton käytöstä maksetaan kilometrikorvaus.
Lähihoitajan toimen kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) mukainen pätevyys tai vastaava aikaisempi pätevyys. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin.
Edellytämme voimassa olevaa lääkehoidon lupaa tai sen suorittamista kolme (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Läs mer
http://www.pohde.fi
Kontaktuppgifter
Lisätietoja antavat palveluesihenkilö Mira Kurttila p. 050 441 6733 ja ylihoitaja Matti Vähäkuopus, p. 050 477 8797
Sähköposti: etunimi.sukunimi@pohde.fi.
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.