test

Lähihoitajan sijaisuus, Mäntyrinne Isojoki

Ansök senast  13.10.2023 14:00

Haemme lähihoitajaa määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 2.10.2023 - 21.1.2024 Mäntyrinteeseen, Isojelle. Mäntyrinne on ympärivuorokautinen asumisyksikkö kehitysvammaisille asukkaille.

Mäntyrinteessä otetaan huomioon asukkaan yksilöllisyys ja toimintakyky sekä tuetaan osallisuutta ja mahdollisimman omatoimista asumista. Asukkailla on itsemääräämisoikeus ja he ovat itse vaikuttamassa itseään koskevissa asioissa. Asukkaat osallistuvat kotitöihin ja harrastavat oman toimintakykynsä ja mieltymystensä mukaan. Elämyksiä tuodaan myös Mäntyrinteeseen, jotta myös kotona olevat pääsevät nauttimaan niistä.

Lähihoitajana vastaat omalta osalta asukkaiden viihtyisästä ja turvallisesta asumisesta Mäntyrinteessä. Olet osa ammattitaitoista tiimiä mutta kykenet myös itsenäiseen työskentelyyn. Sinulla on reipas työote ja haluat vain parasta asukkaille. Odotamme hyvän ammattitaidon lisäksi joustavuutta, hyviä yhteistyötaitoja sekä halua oppia uutta. Työ on kolmivuorotyötä.

Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto, lähihoitaja (nimikesuojattu ammattihenkilö, Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, Valtioneuvoston asetus 153/2016). Edellytämme rekisteröitymistä Valviran sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin nimikesuojattuna ammattihenkilönä.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Eduksi katsomme voimassa olevan LOVe-luvan ja hygieniapassin. Lääkeluvat tulee olla suoritettuna tai suorittaa kahden kuukauden kuluessa työsuhteen alusta.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Huom! Esihenkilön päätöksellä hakuaikaa on jatkettu 13.10.2023 asti.

HYVAEP on savuton työpaikka.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Vastaava ohjaaja Jonna Savonniemi
puh 044-4993215
jonna.savonniemi(at)hyvaep.fi

Organisationer jobb

Arbetsgivare

Läs om arbetsgivare