test
Lähihoitajan toimet - Pohjois-Satakunnan peruspalvelu-liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymässä on haettavana 14.2.2022 klo 12.00 mennessä 2 lähihoitajan työsuhdetta.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (tutkintonimike lähihoitaja) tai muu vastaava tutkinto. Haussa voidaan huomioida myös 3 kk sisällä lähihoitajiksi valmistuvat.

PoSan toiminta-alueena on Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Pomarkku ja Siikainen. Toimien ensimmäisenä sijoituspaikkana on Kankaanpään asumispalvelut. Työntekijällä tulee olla ajokortti ja mahdollisuus siirtyä tarpeen mukaan toiminta-alueella.

Ikääntyneiden hoitotyössä korostuu asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen ja voimavarojen tukeminen. Olet palvelualtis ja omaat hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Vaihtuvat tilanteet edellyttävät organisointikykyä, omatoimisuutta ja joustavuutta. Työ on tiimityötä, joten arvostamme hyviä työyhteisötaitoja. Kehitämme arjen mielekkyyttä ja toiminnallista elämäntyyliä ikäihmisille, joten toivomme sinulta innostunutta otetta työntekoon, sekä kuntouttavan työotteen hallitsemista. Jos idearikkaus ja ripaus huumoria ovat luonteva osa sinua, sovit hyvin joukkoomme. Kokemuksesi asumispalveluiden työstä katsotaan eduksi, työ on 3-vuorotyötä.

Palkkaus on SOTE-sopimuksen mukainen. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävien täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukaista rokotesuojaa sekä Eduskunnan 28.12.2021 hyväksymää tartuntalain väliaikaisen 48a§ 1 mom. lisäyksen mukaista rokotesuojaa. PoSa on savuton työpaikka.

Lähetä hakemuksesi, jossa kerrot itsestäsi ja osaamisestasi sähköisesti kuntarekry.fi-palvelun kautta. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tarjoamme sinulle mukavan ja kehittyvän työyhteisön sekä valmentavan ja osallistavan johtamisen. Työhön perehdytetään hyvin. Meillä on käytössä autonominen työvuorosuunnittelu, omiin vuoroihin on mahdollisuus vaikuttaa. Panostamme työhyvinvoinnin tukemiseen ja kehitämme erilaisia toimintatapoja työssä viihtymisen lisäämiseen. Meillä PoSassa sinua arvostetaan.

Lisätietoja

http://www.eposa.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätiedot: vastaava hoitaja Satu-Maria Hakanen Kankaanpää puh. 044 577 3219.

Lisätietoja

PoSa Ikäihmisten palvelut

Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä PoSa hoitaa Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Pomarkun ja Siikaisten sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta. Alueen väestömäärä on noin 21000 henkeä ja PoSan palveluksessa on noin 550 henkilöä. Olemme savuton työpaikka.


Osoite: Kankaanpää, 38700 Kankaanpää

Rekommenderade jobb