test

Lähihoitajia (Kukkumäen nuorisokoti, Jyväskylä)

Hakuaika päättyy  15.2.2023 15:45

Jyväskylässä Sairaala Novan läheisyydessä sijaitseva Kukkumäen nuorisokoti keskittyy monitoimijaisessa yhteistyössä vastaamaan erityisen vaativiin päivystyksellisiin lastensuojelutilanteisiin. Keväällä 2022 perustettu Kukkumäen nuorisokoti on 12-17 -vuotiaille nuorille tarkoitettu 10-paikkainen, kaksiosastoinen vastaanotto- ja arviointiyksikkö.

Haemme Kukkumäen nuorisokotiin vakituisiin työsuhteisiin kahta

LÄHIHOITAJAA (yötyö)

Lähihoitajana osallistut nuorisokodin arjessa nuorten tuen tarpeen arviointiin, huolenpitoon ja kuntoutukseen. Huolehdit yksikön nuorten hyvinvoinnista ja valvonnasta yöaikaan. Lisäksi tarvittaessa avustat Hovilan, Palokan, Myllyjärven ja Lotilan nuorisokotien, sekä Mattilan perhetukikodin yötyöntekijöitä äkillisissä avuntarpeissa.

Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Hakijalla tulee olla Valvirassa rekisteröinti terveydenhuollon ammattihenkilönä toimimisesta. Hakijalle katsomme eduksi työkokemuksen lastensuojelusta. Odotamme sinulta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä rohkeaa, innovatiivista, elämänmyönteistä ja itsenäistä, mukautuvaista työotetta. Tehtävässä edellytetään ajan tasalla olevaa lääkeosaamista (LOVE) tai sen hyväksyttyä suorittamista välittömästi työsuhteen alussa. Ajokortti katsotaan hakijalle eduksi.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus).

Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Valitun tulee esittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen toimen vastaanottamista. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta, joka tulee osoittaa hyväksytysti.

Annan mielelläni lisätietoja:
-
Jani Saarinen, nuorisokodin johtaja
p. 040 159 8522
jani.saarinen@hyvaks.fi

Organisaation työpaikat

Lorem ipsum dolor

Työnantaja

Keski-Suomen hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023 ja vastaamme noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Hyvinvointialueemme on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee yli 11 500 ammattilaista. Hyvinvointialueemme muodostuu 22 Keski-Suomen kunnasta. - Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomalaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea. Tutustu työnantajaan