Lapsiperheiden kotipalvelun hoitajan sijaisuus - Eurajoen kunta

Lapsiperheiden kotipalvelun hoitajan sijaisuus

Tervetuloa Eurajoelle osaavaan joukkoomme!

Eurajoen kunnassa on haettavana lapsiperheiden kotipalvelun hoitajan sijaisuus 31.12.2019 asti.

Lapsiperheiden kotipalvelu auttaa haasteellisessa elämäntilanteessa olevia lapsiperheitä. Kotipalvelun tavoitteena on tukea perheen arjessa selviytymistä sekä ennaltaehkäistä perhetilanteen vaikeutumista. Lapsiperheiden kotipalvelun hoitajan ensisijaisena tehtävänä on lasten – ja kodinhoitotyö asiakkaiden kotona. Tukenasi on ammattitaitoinen ja innostunut perhepalvelujen tiimi.

Työtä tehdään pääsääntöisesti virka-aikana, mutta työ sisältää tarvittaessa myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai aikaisempi kouluasteinen tutkinto.

Arvostamme oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Sijaisuus täytetään sopivan henkilön löydyttyä, aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika 4 kk.

Lisätietoja

http://www.eurajoki.fi

sosiaalityön ja perhepalvelun päällikkö Ulla Leskinen, puh. 044 312 4347 tai perusturvajohtaja Alpo Komminaho, puh. 044 312 4354

Eurajoen kunta, Perusturva, Sosiaalityö ja perhepalvelut
Osoite: Kalliotie 5, 27100 Eurajoki

Eurajoki on n. 9000 asukkaan merenrantakunta Satakunnassa. OL 3 rakentamisen myötä Eurajoesta on tullut asukaslukuun suhteutettuna Suomen kansainvälisin kunta.
Eurajoen kunnan arvoina ovat tuloksellisuus, oikeudenmukaisuus, vastuunkanto, jatkuva kehittäminen ja avoimuus. Päämääränämme on tehdä Eurajoesta seutukunnan paras paikka asua ja elää.
Hyvä ja vastuullinen henkilöstöpolitiikka on kunnalle keskeinen menestystekijä.
Eurajoen kunta on savuton työyhteisö.

Tutustu työnantajaan