Lapsiperheiden sosiaalityöntekijä - Oulunkaaren kuntayhtymä

Lapsiperheiden sosiaalityöntekijä - Oulunkaaren kuntayhtymä

Lapsiperheiden sosiaalityöntekijän virka laitetaan uudelleen haettavaksi. Tule Oulunkaarelle Simon perhepalveluihin innokkaaseen ja kehittämismyönteiseen työyhteisöön hoitamaan lapsiperheiden sosiaalityöntekijän virkaa. Tukenasi on monipuolinen joukko eri alan asiantuntijoita. Tiimeissä kehitämme yhdessä lapsiperheiden palveluja sekä lastensuojelupalveluja, joissa hyödynnetään muun muassa sähköisiä kanavia. Oulunkaarella toimimme systeemisen lastensuojelun työskentelymallin mukaisesti, joka mahdollistuu mm. siten, että asiakasmäärät ovat maltilliset.

Työtehtäviisi kuuluvat kokonaisvaltainen lastensuojelu, kuten lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävät, palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelutarpeen selvittäminen yhdessä lapsen, perheen ja verkostojen kanssa. Tavoitteena on, että lapsi ja perhe saavat työskentelyn aikana riittävän tuen sekä selvityksen jälkeen ohjauksen tarvittavien palvelujen piiriin. Työskentelet myös sosiaalihuoltolain mukaisissa asiakkuuksissa olevien perheiden kanssa. Tehtäviin sisältyy lisäksi lastenvalvojan tehtävät. Virka sisältää sosiaalipäivystystä.

Arvostamme kokemusta lastensuojelusta ja lapsiperheiden kanssa tehtävästä sosiaalityöstä. Etsimme tiimiimme täydentäjäksi rohkeaa ja verkostoituvaa innovaattoria, jolla on uusia ja raikkaita ajatuksia palvelujen kehittämiseen.

Kelpoisuusehto: Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7§, 32§) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Ajokortti on työtehtävien suorittamisessa välttämätön.

Haastattelut pidetään 4.6.2019 Iissä Micropoliksessa. Haastatteluun kutsuttavilta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Myös aiemmat hakemukset huomioidaan.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote ja ennen koeajan päättymistä esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virka täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla.

Oulunkaaren kuntayhtymä tuottaa Iin, Pudasjärven, Simon, Utajärven ja Vaalan sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi tuotamme jäsenkunnillemme henkilöstö-, talous- ja it-palvelut sekä elinkeinojen kehittämispalveluja. Kuntalaisia alueellamme on noin 28 000, ja työntekijöitä meillä on noin 1200.

Tärkeimmät arvomme ovat yhdessä tekeminen, vastuullinen omatoimijuus ja rohkea kehittäminen. Pyrimme kaikessa toiminnassamme laaja-alaiseen hyvinvointiin, alueelliseen vaikuttavuuteen sekä asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuuteen. Työssämme korostuvat hyvinvointityön yhdyspinnat ja yhdessä tekeminen sekä asiakaslähtöiset lähipalvelut ja sähköisten palvelujen kehittäminen.

Oulunkaaren työntekijät ovat tärkein voimavaramme, joten panostamme koulutukseen ja työhyvinvointiin. Käytössämme on mm. ePassi-järjestelmä liikunta- ja kulttuuripalvelujen hyödyntämiseen. Olemme savuton työyhteisö.

Visiomme on #mielekäselämäkotona.

Seuraa meitä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa!

Läs mer

http://www.oulunkaari.com
http://www.instagram.com/oulunkaari

Anu Niemi-Weckström vs.palveluesimies, Iin ja Simon perhepalvelut, puh.040 184 8390, anu.niemi-weckstrom@oulunkaari.com

Oulunkaaren kuntayhtymä, Oulunkaaren perhepalvelut, Simon perhepalvelut
Adress: Ratatie 6, 95200 Simo

www.oulunkaari.com
www.instagram.com/oulunkaari

Mer om arbetsgivaren