Lastensuojelun sosiaalityöntekijän virka - Seinäjoen kaupunki

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän virka

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksessa on haettavana sosiaalityöntekijän virka. Hakuaikaa on jatkettu 18.10.2019 saakka. Aikaisemmin virkaa hakeneiden hakemukset otetaan huomioon virkaa täytettäessä.
Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lastensuojelun avohuollon työ toteutetaan tiimimallissa kymmenen sosiaalityöntekijän ja kahden sosiaaliohjaajan voimin. Avohuollon sosiaalityötä johtaa vastaava sosiaalityöntekijä. Uusi työntekijä perehdytetään tehtäviinsä.

Työntekijän tukena työpari- ja esimiestyön lisäksi ovat säännöllinen työnohjaus, konsultaatiot, sosiaali- ja terveyskeskuksen lakimiespalvelu, asiantuntijaryhmä sekä laaja ja kattava monialainen viranomaisverkosto. Lisäksi olemme tarvittavissa määrin mukana tutkimus- ja kehittämistyössä. Työtilamme sijaitsevat vuonna 2019 peruskorjatussa Aalto-keskuksessa. Asiakkaille on tarjota monipuolista ja monialaista palvelua erilaisiin vaativiinkin perhetilanteisiin. Vahvistamme systeemisen lastensuojelun toimintamallin käyttämistä työssämme. Työntekijäkohtaista asiakasmäärää olemme saaneet kohtuullistettua muun muassa sosiaalityöntekijöiden virkoja lisäämällä.
Etätyömahdollisuutta voi käyttää ja maisteriopiskelujen loppuun saattamista tuetaan.

Palkka on kvtes mukainen. Palkkausta tarkistetaan vuoden sitoutumisehdon ja lisäkoulutuksen jälkeen.

Pätevyysvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Sosiaalityön opiskelijoiden hakemukset otetaan huomioon sosiaalihuollon ammattihenkilölain määräysten mukaisesti.

Hakijoiden osalta arvostamme kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin sekä hyviä vuorovaikutustaitoja ja sitoutumista tehtävään. Oma auto on tarpeen työssä.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä työterveyshoitajan todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.seinajoki.fi

Tutustu työnantajaan

11.10.2019 saakka vastaava sosiaalityöntekijä Minna Sillanpää 044 470 0460 ja lastensuojelun johtaja Janne Pajaniemi 040 774 8700.

Seinäjoen kaupunki, sosiaali- ja terveyskeskus, lastensuojelu
Osoite: Seinäjoki

Tule meille töihin! Seinäjoen kaupunki alueen suurimpana työnantajana työllistää yli 4000 henkilöä. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen. Seinäjoki on yksi Suomen menestyneimmistä kaupungeista. Meillä on vahva asenne, rohkeutta ja tekemisen meininki. Meitä on jo yli 63 000 ja kaupunkiseudulla asukkaita on 150 000. Viihtyisä kaupunkiympäristö, lyhyet välimatkat ja monipuoliset asumismahdollisuudet leimaavat kaupungin arkea. Suomen kuudenneksi suurimman markkina-alueen keskuksena kaupunki tarjoaa myös erittäin kilpailukykyiset kaupan palvelut. Seinäjoella on laadukasta koulutusta aina yliopistotasolle asti. Kaupunki on tunnettu suurista tapahtumistaan. Vapaa-aikaa voit viettää vaikkapa Rytmikorjaamon keikoilla, ja kaupunginkirjasto Apila valloittaa jokaisen kävijän. Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.

www.seinajoki.fi (http://www.seinajoki.fi) www.avaruudenpaakaupunki (http://www.avaruudenpaakaupunki) www.elamaniseinajoki.fi (http://www.elamaniseinajoki.fi) www.facebook.com/seinajoenkaupunki (http://www.facebook.com/seinajoenkaupunki) www.twitter.com/Sjkkaupunki (http://www.twitter.com/Sjkkaupunki) www.linkedin.com/company/11284401 (http://www.linkedin.com/company/11284401) www.instagram.com/sjkkaupunki (http://www.instagram.com/sjkkaupunki) www.youtube.com/seinajoenkaupunki (http://www.youtube.com/seinajoenkaupunki)