Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sijaisuudet - Jyväskylän kaupunki

Tervetuloa töihin Jyväskylän kaupungin lastensuojelun avohuoltoon!

Yksikkömme vastaa sosiaalityöstä ja virka-aikaisesta lastensuojelun päivystyksestä reilun 40 työntekijän voimin. Meillä työskentelee viisi aluetyön tiimiä, päivystyksellisestä työstä vastaava nopean toiminnan tiimi sekä kotoutumisvaiheessa olevien maahanmuuttajaperheiden lastensuojelutyötä tekevä kotoutumisvaiheen lastensuojelutiimi. Lisäksi porukkaan kuuluu toimisto- ja asiakasopastuksen tiimi sekä neljä lähiesimiestä. Melko isossa työyhteisössämme on toistuvasti tarpeita eri pituisille määräaikaisille sijaisille niin sosiaalityössä kuin sosiaaliohjauksessakin.

Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö on monipuolista, vaihtelevaa ja innostavaa työtä. Meillä tulet osaksi ammattitaitoista työyhteisöä, jossa saat jatkuvan ja tiiviin tuen tiimiltäsi ja lähiesimiehiltä sekä mahdollisuuden oman työsi kehittämiseen mentoroinnin, koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Yksikössämme käytetään systeemistä lastensuojelun toimintamallia.

Haemme sosiaalityöntekijöitä eri mittaisiin sijaisuuksiin. Sosiaalityöntekijä tekee asiantuntijatyötä, johon kuuluu työskentely lapsen ja hänen läheisten kanssa, avohuollon tukitoimien järjestäminen ja arviointi, lapsen kiireellinen sijoitus sekä huostaanoton valmistelu. Käytössämme on vahvat ja monipuoliset lastensuojelupalvelut lapsille ja perheille ja yhteistyöverkostot ovat laajat.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3 §:n mukainen pätevyys. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto (YTM tai vastaava) sekä pääaineen laajuiset yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Voit olla myös loppuvaiheen sosiaalityön opiskelija. Edellytämme, että sinulla on kelpoisuuslain mukainen sosiaalityön sijaiskelpoisuus.

Arvostamme aiempaa kokemustasi lastensuojelun sosiaalityöntekijän työstä tai muusta sosiaalityöstä. Lastensuojelun sosiaalityön tekeminen edellyttää lisäksi vahvoja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen asiakastyöskentelyyn ja valmiutta päätöksentekoon sekä erilaisten asiakirjatekstien tuottamiseen.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävän koeaika vaihtelee riippuen sijaisuuden pituudesta. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Lisäksi valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

https://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tuija Pehunen puh. 050 512 9901
Maria Lehtinen puh. 050 413 5912
Satu Naskinen puh. 0400 760 657
Matleena Ullner puh. 050 353 7647
Sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

Nuorisopalvelut

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb