Lastentarhanopettaja, Avoin päiväkoti Lastu - Oulun kaupunki

Lastentarhanopettaja, Avoin päiväkoti Lastu

Haettavana on LASTENTARHANOPETTAJAN vakinainen tehtävä Sampolan päiväkodissa, avoin päiväkoti Lastussa. Tehtävään kuuluu Oulun yliopistossa opettajaksi opiskelevien ohjaus.

Lastentarhanopettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 tai 27 § ja 75 § siirtymäsäädösten mukaisesti. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

Lisäksi edellytetään osaamista ja kyvykkyyttä osallistua varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkuvan mukaisesti käytännön varhaiskasvatustyön, tutkimuksen ja opettajankoulutuksen kehittämiseen Sampolan päiväkodin ja Oulun yliopiston yhteistyösopimuksen mukaisesti. Tehtävässä vaaditaan syvällistä varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tuntemusta, erinomaista englannin kielen taitoa ja vahvaa varhaispedagogista osaamista.

Eduksi luetaan vahva musiikillinen osaaminen, hyvät työyhteisötaidot sekä kyvykkyys esitellä Lastun toimintaa kansainväliselille vieraille englannin kielellä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/6542/2019. Hakemus on toimitettava 25.6.2019 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/sampolan-paivakoti/avoin-varhaiskasvatus-sampola

Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Susanna Haapsamo, p. 044 703 5394 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Sampolan päiväkoti, Avoin päiväkoti Lastu
Osoite: Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan