Lastenvalvojan viransijaisuus - Tornion kaupunki

Lastenvalvojan viransijaisuus

Tornion kaupunki hakee työntekijää lastenvalvojan äitiysloman sijaisuuteen.

Lastenvalvojan tehtäviin kuuluvat lapsen isyyden selvitykset sekä lapsen huoltoon, asumiseen ja tapaamiseen liittyvät neuvottelut ja sopimusten vahvistamiset, lapsen elatussopimusneuvottelut ja sopimusten vahvistamiset. Lisäksi lastenvalvojan tehtävänkuvaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 16 §:n mukaisten selvitysten tekeminen tuomioistuimille, oikeudelta tulevien valvottujen tapaamisten toimeenpanopäätösten tekeminen.

Hakijalta edellytetään asiakaslähtöistä ja kehittävää työotetta, hyviä yhteistyötaitoja sekä riittävää lastenvalvojan työn tuntemusta. Lastenvalvoja työskentelee osana moniammatillista lastensuojelun tiimiä.
Tarjoamme kiinnostavan ja haasteellisen työn tueksi työnohjauksen ja koulutuksen.

Kelpoisuusvaatimuksena isyyslaissa (11/2015) tarkoitetun lastenvalvojan tehtäviin on kelpoisuuslain 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityöstä) tai muu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Viransijaisuudessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkkaus KVTES:n mukainen.

Virkaan valitun on esitettävä lain mukainen ote rikosrekisteristä (504/2002) sekä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan ennen valinnan vahvistamista.

Täytä sähköinen hakemus osoitteessa www.tornio.fi/avoimet työpaikat. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo tai cv.
Lisätietoja sosiaalityöntekijä Ritva Koskinen, ritva.koskinen@tornio.fi tai p.0400 182 040

Tornion kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Sosiaalityö
Osoite: Tornio

Merkittävä historian ja kehittyvän nykypäivän Tornio muodostaa Perämerenkaaren rajattomien mahdollisuuksien kansainvälisen kaksoiskaupungin yhdessä Ruotsin Haaparannan kanssa. Tornion kaupungin palveluksessa työskentelee noin 1300 eri alan ammattilaista. Kaupunki tarjoaa kehittymiskykyisille osaajille mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön sekä turvalliset puitteet viihtyisälle asumiselle keskellä hyviä palveluja.

Tutustu työnantajaan