Skip to main content
Luokanopettaja, Perkkaan koulu - Esbo stad

Haemme Perkkaan koululle kahta päätoimista tuntiopettajaa luokanopetukseen!

Tervetuloa luomaan kanssamme uutta Perkkaan koulun toimintakulttuuria. Koulu aloitti toimintansa syksyllä 2022 uudessa upeassa rakennuksessa. Koulumme on monikulttuurinen yhtenäiseksi peruskouluksi kasvava yksikkö Espoon Leppävaarassa erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Koulumme ympäristössä on hyviä liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia sekä monipuolista kulttuuritarjontaa. Nopeasti kasvavassa koulussamme on tällä hetkellä noin 520 oppilasta ja 50 henkilökuntaan kuuluvaa aikuista. Koulumme vahvuus on hyvä yhteishenki. Työyhteisössämme vallitsee avoin, arvostava ja yhteisöllinen ilmapiiri.

Koulumme toiminnan perustana on oppilaslähtöinen opetus- ja kasvatustyö. Tavoitteenamme on tukea oppilasta perustietojen ja -taitojen oppimisessa sekä vastuulliseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamisessa. Painotamme hyvää, toiset huomioonottamista, oppimisen iloa ja vastuuta ympäristöstä.

Koulun nimi ja osoite: Perkkaan koulu, Majurinkatu 8, 02600 Espoo.
Työaika: OVTES:in mukainen.
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on määräaikainen.
Palvelussuhde alkaa 1.8.2024.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Määräaikaisissa tehtävissä huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.

Tehtävässä edellytetään hyviä yhteistyö- ja ryhmänhallintataitoja sekä vastuullista ja aktiivista työskentelyä koko työyhteisön hyväksi. Lisäksi edellytämme kykyä huomioida erilaiset oppijat käytännön opetustyössä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta S2-oppilaiden opettamisesta sekä kykyä ja halua opettaa joko liikuntaa tai käsityön teknisen työn sisältöjä tai toimia alkuopetuksessa.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/peruskoulut/perkkaan-koulu

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa rehtori Tuomo Mäkitalo, tuomo.makitalo@espoo.fi, 040 636 9104

Tietoa organisaatiosta

Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.

Sijainti
Espoo

  • Espoon kaupunki - Rökfri arbetsplats
  • Espoon kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.