test
ma. perhepäivähoitaja - Keuruun kaupunki

Keuruun kaupungin varhaiskasvatukseen haetaan omassa kodissaan toimivaa perhepäivähoitajaa ajalle 3.1.2022-31.7.2023.
Perhepäivähoito on varhaiskasvatuksen toimintamuoto, jossa lapsiryhmä on pieni; hoidossa on 4 alle kouluikäistä lasta (omat lapset mukaan luettuna). Hoitopaikkana on hoitajan oma koti. Perhepäivähoi-tajana toimii vähintään perhepäivähoitajan peruskurssin suorittanut kasvatusalan ammattilainen, joka kykenee itsenäiseen työskentelyyn ja täyden vastuun kantamiseen hoitoryhmänsä lapsista.
Perhepäivähoitajan kodin tilojen ja ympäristön tulee soveltua lasten perushoitoon ja monipuoliseen leikkiin ja toimintaan. Varhaiskasvatuksen vastaavat hyväksyvät perhepäiväkodin varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaiseksi hoito- ja oppimisympäristöksi.

Pätevyysvaatimuksena perhepäivähoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 §29 mukaisesti soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle soveltuva koulutus. Perhepäivähoitajaa haetaan ensisijaisesti Keuruun keskustaajaman alueelle.
Työsuhteen koeaika on neljä kuukautta.

Hakemukset lähetetään 12.12.2021 mennessä os. www.kuntarekry.fi. Haastatteluun kutsuttujen on tuotava kelpoisuutta osoittavat todistusjäljennökset mukaan haastatteluun

Lisätietoja

http://www.keuruu.fi
http://www.keuruu.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat varhaiskasvatuksen vastaava Ulla Nybacka, p. 0400 429 543, sähköposti ul-la.nybacka@keuruu.fi sekä varhaiskasvatuksen vastaava Paula Vulli, p. 0400 785 572, sähköposti paula.vulli@keuruu.fi

Lisätietoja

Keuruun kaupunki, Sivistyspalvelut, Varhaiskasvatus

Keuruu on vireä, n. 10.000 asukkaan seutukaupunki, jossa on tarjolla modernia keskusta-asumista, upeita ranta-alueita ja lisäksi vehreää maaseutua ja vireitä kyliä. Keuruun keskustaajama on asukaslu-vultaan ja palveluiltaan suurin taajama Seinäjoen, Jyväskylän ja Tampereen välisellä maaseutualueella. Keuruulla kohtaavat maaseudun mukavuus ja seutukaupungin monipuoliset palvelut – kaikki löytyy läheltä. Keuruu on vetovoimainen paikka tehdä kauppaa ja lähikunnista tulevat asiakkaat lisäävät kau-punkimme ostovoimaa. Seutukunnan palveluita kehitetään aktiivisesti yhteistyössä yrittäjien kanssa. Perheiden peruspalvelut kuten varhaiskasvatus, terveydenhuolto ja asuntotarjonta ovat kunnossa. Ra-kentamisessa Keuruun kaupunki on satsannut viime vuosina merkittävästi muun muassa koulujen ja päiväkotien peruskorjaukseen, uuden palvelutalon rakentamiseen vanhuksille ja uimahallin peruskor-jaukseen. Monipuolinen kulttuuritarjonta ja liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet tuovat valinnanvaraa perheiden ja matkailijoiden vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Keuruu on elinvoimainen ja tulevaisuu-teen panostava kaupunki, jossa on tilaa unelmille! Keuruun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Multiantie 5, 42700 Keuruu
Keuruun kaupunki - Rökfri arbetsplats Keuruun kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun

Rekommenderade jobb