Skip to main content
Musiikkileikkikoulun opettajan sijaisuus - Lapuan kaupunki

Musiikkileikkikoulun tuntiopettajan sijaisuus

Lapuan musiikkiopisto on yhden kunnan alueella toimiva n. 250 oppilaan ja 70 musiikkileikkikoulaisen musiikin laajan oppimäärän opetusta antava oppilaitos.

Opettajan toimenkuvaan kuuluvat eri-ikäisten musiikkileikkikouluopetusta, pianonsoiton perusopintotason opetusta sekä musiikin hahmotuksen alkuopetusta, Nuottipajaa. Kokonaisviikkotuntimäärä tarkentuu hakuajan päättymisen jälkeen, mutta liikkuu 14-16 tunnissa. Tunnit voidaan tarpeen vaatiessa myös pilkkoa erillisiin kokonaisuuksiin eri hakijoiden välillä, esim. muskari/piano. Ole rohkeasti yhteydessä, jos kiinnostus asiaan herää.

Lapuan musiikkiopistolla on ihanteelliset opetusolosuhteet, oma luokka Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa, ei kiertämistä opetuspisteiden välillä.
Opistomme on aktiivinen toimija, meillä on hyvä henkilökunta, joka puhaltaa yhteenhiileen.
Hakijalta edellytetään aktiivista ja kehittävää pedagogista otetta, monipuolista muusikkoutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja niin kollegojen kuin oppilaiden ja huoltajiensa kanssa sekä sitoutumista tehtävään.

Lapuan musiikkiopistossa opettajat osallistuvat musiikkiopiston yleiseen kehittämiseen ja suorittavat muut rehtorin määräämät tehtävät omien osaamisalueidensa ja vahvuuksiensa mukaisesti. Lapuan musiikkiopistossa on käytössä uudistunut taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma ja täällä suhtaudumme kiinnostuksella uusiin asioihin ja kokeiluihin. Olemme kehitysmyönteinen ja eteenpäin katsova oppilaitos Etelä-Pohjanmaan sydämessä.

Sähköiset hakemukset Kuntarekry-palvelussa 30.5.2024 klo 15.00 mennessä. Liitä hakemukseen CV. Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, niihin tutustumme haastattelun yhteydessä. Hakijat tai osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Tehtävän valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, myös muut huomioidaan.

Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Koeaika 6 kk.

Lisätietoja

http://lapua.fi/musiikkiopisto

Yhteystietomme

Riina Holkkola
Rehtori vs.
p. 044 4384 540
riina.holkkola@lapua.fi

Tietoa organisaatiosta

Lapua on n. 14000 asukkaan vireä kulttuuri- ja liikuntakaupunki Etelä-Pohjanmaan sydämessä. Lapuan musiikkiopisto on tärkeä osa kaupungin kulttuurielämää ja osallistuu aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin. Lapuan musiikkiopistossa opiskelee n.250 oppilasta ja 70 musiikkileikkikoulaista. Opettajina opistossamme on 22 musiikin ammattilaista ja oma toimistosihteeri mukana arjen työssä. Erityisiä vahvuusalueitamme ovat innovatiivinen ja sitoutunut opettajakunta sekä vilkas konserttielämä. Työskentelytilat ovat hyvät ja toimivat, kaikki samassa toimipisteessä Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa. Yhteistyö mm. taidekoulun ja kulttuurin sekä museon kanssa helppoa ja vilkasta yhteisen sijainnin vuoksi.

Lapuan kaupunkin on savuton työpaikka.

Sijainti
Vanhan Paukun tie 1
62100 Lapua

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Visa allt
    Populäraste kommunerna Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

     

    Under den här tiden du kan inte logga in på din profil eller skicka ansökningar. Vi beklagar olägenheten!