Omannäköisen onnentunteen täyttämää elämää nyt tarjolla vuoden 2022 talvikaupungissa PIANONSOITON OPETTAJALLE 1.8.2025 alkaen.
Koillis-Lapin musiikkiopisto on alueellinen oppilaitos, joka järjestää taiteen laajan oppimäärän mukaista musiikin ja tanssin opetusta Kemijärvellä, Sallassa, Pelkosenniemellä sekä Savukoskella.
Tehtäviin kuuluu pianonsoiton opetuksen lisäksi säestystä ja musiikin hahmotusaineiden opetusta. Tehtävän toimipaikka on Kemijärvi. Virkasuhteen alussa opetusta on myös Savukoskella. Opetusvelvollisuus on 23 h/vko. Hakijalle on eduksi osoittaa valmiutta myös improvisoinnin ja säveltämisen opettamiseen sekä kiinnostus musiikkiteknologian ja etäopetuksen käyttämiseen opetuksessa. Pyydämme lähettämään soitto- ja opetusnäytteet tallenteina hakuajan loppuun mennessä rehtori Terhi Heikkilälle osoitteeseen terhi.heikkila@kemijarvi.fi.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.
Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) mukaisesti.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Hakemuksia ei palauteta.
Hakemus toimitetaan 14.3.2025 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 643920) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä PIANONSOITON OPETTAJA.
Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi
Käytämme kaupunginhallituksen päätöksen 22.2.2021 § 63 mukaisesti anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.
Työnantajalla on käytössä henkilöstön hyvinvointietu ePassi 400 €/kalenterivuosi 1.1.2025 lukien edellytysten täyttyessä (kaupunginhallitus 1.10.2018 § 277, 11.10.2021 § 349, 1.12.2024 § 351) ja verovapaa pyöräetu luontoisetuna (1200 €/vuosi), jonka verotusarvo on osa palkkaa (KH 22.5.2023 § 168). Kemijärven kaupungin henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää Pyhätunturin juurella, hotelli Kultakeron alapuolella sijaitsevaa lomaosaketta edullisin vuorokausihinnoin.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/musiikkiopiston-pianonsoiton-opettaja-643920/
- Anonyymi rekrytointi
- Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenAnonyymiVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 643920
- 1.8.2025
- OVTES:n mukainen
- 5.2.2025 09:39 - 14.3.2025 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaOpetus- ja kulttuurialan muut tehtävätLappiKemijärviKunta
Lisätietoja antaa musiikkiopiston rehtori Terhi Heikkilä. p. 040 576 2243 tai terhi.heikkila@kemijarvi.fi.
Hieman alle 7000 asukkaan kaupungissa on helppo elää mukavan vilkasta, mutkatonta arkea. Kemijärvi tarjoaa erinomaiset harrastusmahdollisuudet koko perheelle muuallakin kuin luonnossa, uimahallista ja jäähallista kulttuurikeskukseen ja musiikkiopistoon. Opiskellakin voi ylioppilaaksi tai ammattiin asti.
Jos jostain syystä tulee tarve käydä etelämmässä, pääset suoralla junayhteydellä sujuvasti Helsinkiin asti ja takaisin. Autoa sen sijaan et täällä asuessasi välttämättä tarvitse, sillä pienen kaupungin keskustassa monipuoliset palvelut ovat kävelymatkan päässä. Jos kuitenkin autoilet, työmatkojasi tai kauppareissujasi eivät ruuhkajonot rasita.
Elämänlaatua parantaa sekin, että Kemijärvellä kaikki mitä tulee ei mene asumiseen, vaan rahaa jää myös elämiseen – ja silti täällä on mahdollista asua ruuhka-Suomea väljemmin.
Sijainti
Hietaniemenkatu 6
98100 Kemijärvi

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kemijärven kaupunki
JobbID 643127
Kemijärven kaupunki
JobbID 643920