Skip to main content
test

Haemme kohtaamisen osaajaa etsivään nuorisotyöhön. Nuoriso-ohjaaja (etsivä nuorisotyö) työskentelee osana alueellisen nuorisotyön tiimiä.

Etsivän nuorisotyöntekijän ensisijaisena tehtävänä on löytää ja tukea 16-28-vuotiaita nuoria, jotka ovat jääneet tai jäämässä koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolelle tai, jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut ja kiinnittyäkseen niihin. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea painottuen nuoren omiin tavoitteisiin ja vapaaehtoisuuteen.

Etsivän nuorisotyöntekijän tehtäviä ovat mm:
-Täydentää nuorten tukipalveluja ja vahvistaa arjen hallintaa yksilöohjauksen ja ryhmätoiminnan avulla
-Yhteistyö monialaisen verkoston kanssa
-Uusien toimintamallien kehittäminen
-Etsivän työn seuranta, arviointi ja raportointi

Kelpoisuutena soveltuva korkeakoulututkinto (esim. sosionomi tai yhteisöpedagogi) tai soveltuva toiseen asteen tutkinto ja vähintään kahden vuoden kokemus nuorisotyöstä/yksilötyöstä.

Lisäksi hakijalta odotetaan motivaatiota työskennellä nuorten kanssa, ymmärrystä nuorten elämästä ja taitoa toimia monialaisissa yhteistyöverkostoissa ja tiimeissä. Hakijan tulee hallita etsivässä nuorisotyössä käytettävät menetelmät ja kommunikoida tehokkaasti, myös sosiaalisessa mediassa. Itsenäinen työskentely ja vastuunkanto tiimissä ovat tärkeitä ominaisuuksia.

Etsivä nuorisotyö on liikkuvaa ja sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.


Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sanna Heimonen, koordinaattori, p. 020 615 1252
Maritta Rihu, koordinaattori, nuorisopalveluyksikön vastaava p. 020 615 7794 (27.11. alkaen).
Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella hakuilmoituksen kohdasta "Hae työpaikkaa."

Lisätietoja

Sivistys, Opetus ja kasvatus, Nuorisopalvelut

Kouvolan nuorisopalvelut tekee nuorisotyötä alueellisesti viidellä toiminta-alueella. Jokaiselta alueelta nuori saa joustavasti vapaa-ajan, koulunuorisotyön, erityisnuorisotyön ja etsivän nuorisotyön palveluita. Haluamme tarjota nuorelle luotettavan ja turvallisen kasvualustan nuoren elämän eri vaiheissa. Nuori voi hyvin, kun hänellä on elämä hallinnassa, suunta olemassa ja mahdollisuus vaikuttaa. Nuorisopalveluihin kuuluu myös Ohjaamo ja nuorten työpajatoiminta.

Kouvola on aktiivisten ihmisten luonto- ja urheilukaupunki. Kouvolassa voit elää aktiivista ja laadukasta elämää hyvien palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja moni-ilmeisen luonnon keskellä. Arki sujuu ja asumisen unelmiin löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja lähes 80 000 asukkaan kaupungissa. Myös liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen ovat hyvät. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Tervetuloa osaajien joukkoon!


Osoite: Torikatu 10, 45100 Kouvola
Kouvolan kaupunki - Rökfri arbetsplats Kouvolan kaupunki - Vi satsar på orientering

Rekommenderade jobb