
Nuorisotyöntekijän eri pituisia määräaikaisia sijaisuuksia kevään 2024 ajalle.
Tule töihin Sastamalan kaupungille!
Meillä Sastamalan kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluilla on tarjolla nuorisotyöntekijän eri pituisia määräaikaisia sijaisuuksia kevään 2024 ajalle.
Etsimme tiimiimme innokkaita ja itsenäisen työotteen sekä kohtaamisen taidot omaavia nuorisotyön osaajia. Työtehtävät painottuvat iltaohjaajan tehtäviin nuorisotiloilla, ja sijaisuuksien kestot vaihtelevat yksittäisistä päivistä muutamiin viikkoihin.
Nuorisotyön kohderyhmä meillä on 9-19 -vuotiaissa lapsissa ja nuorissa, joiden hyvinvoinnin ja kasvun tukeminen on pääpainopisteemme. Nuorisotiloilla tehtävä työ tehdään työparityöskentelynä. Meillä on kolme kiinteää nuorisotilaa, ja näiden lisäksi nuorisotilatyötä tehdään myös liikkuvana työnä eri puolilla kaupunkia.
Odotamme sinulta alalle soveltuvaa koulutusta, alalla opiskelua esim. nuoriso- ja yhteisöohjaaja tai yhteisöpedagogi -koulutusta tai työkokemusta alalta. Työaika painottuu iltaan, ja etäisyydet ovat pitkiä, joten joustavuudesta ja auton käyttömahdollisuudesta on etua.
Täytä sähköinen hakulomake 17.12.2023 klo 23 mennessä osoitteessa www. kuntarekry.fi.
Haastattelut pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan jo rekrytointin aikana tai joulukuun 2023 lopulla. Todistuksiin tutustumme mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Yli 3 kk pituisiin nuorisotyöntekijän sijaisuuksiin valittujen tulee esittää rikosteristeriote (14.6.2002/504).
Työyhteisömme on iloinen ja äänekäs, ja otamme uuden työntekijän innolla vastaan. Esimakua toiminnastamme löydät seuraamalla Sastamalan nuoria sosiaalisessa mediassa.
Tervetuloa meille!
Lisätietoja
http://www.sastamalannuoret.fi
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/nuorisotyontekija-564492/
- Sastamalan kaupunki, Sivistyspalvelut, Nuorisotyö
- TuntityöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 564492
- 3
- sopimuksen mukaan
- KVTES:n mukainen
- 20.11.2023 - 17.12.2023 23:00
- Opetus- ja kulttuurialaNuorisoalaPirkanmaaSastamalaKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronoja, puh. 040-6376079 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@sastamala.fi.Lisätietoja
Työnantaja
Sastamalan kaupunki, Sivistyspalvelut, NuorisotyöSastamala, Herra Hakkaraisen ja Pukstaavin kirjakaupunki on vireä 24 000 asukkaan kaupunki läntisellä Pirkanmaalla. Logistisesti Sastamala sijaitsee hyvällä paikalla noin 50 km päässä Tampereesta. Henkilökuntaa kaupungissamme on noin 1000. Tule kansamme kehittämään kaupunkiamme ja sen palveluita. Tarkemmin voit tutustua kaupunkiimme www.sastamala.fi.
Osoite: Asemakatu 9, 38210 Sastamala
