Ansök senast
Ota seuraava askel urallasi ja tule tekemään töitä päijäthämäläisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden hyväksi. Tule mukaan, tehdään yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueesta alamme paras työpaikka!
Haemme nyt ohjaajaa (lähihoitajaa) määräaikaiseen työsuhteeseen Lahteen Launeen lyhytaikaishoitoon ajalle 1.4.-31.12.2025. Työ on yötyötä. Yksikkö sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä.
Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Jos olet vastuullinen, lämminhenkinen ja motivoitunut, saatat olla juuri etsimämme henkilö.
Yksikkömme tarjoaa erityistä tukea tarvitseville 5-18-vuotiaille lapsille ja nuorille mahdollisuuden hengähtää kotiarjesta. Meillä on kerrallaan 7-10 lasta, joiden toimintakyky vaihtelee - osa tarvitsee enemmän hoidollista tukea, kun taas toiset ovat motorisesti vilkkaita ja aktiivisia. Työskentelemme tiiviisti perheiden ja vanhempien kanssa, kuunnellen heidän toiveitaan mm. jaksojen järjestelyissä. Jaksojen pituus vaihtelee 1-7 vuorokauden välillä kuukaudessa.
Yöohjaajana varmistat, että lapsillamme on rauhallinen ja turvallinen yö sekä sujuva aamu. Autat heitä aamutoimissa ja huolehdit samalla yksikön pienistä keittiö- ja pyykkihuoltotehtävistä. Vaikka työskentelet öisin itsenäisesti, et ole yksin - olet tärkeä osa lämminhenkistä ja kannustavaa työyhteisöämme. Meillä jaetaan työhön liittyvät ilot ja haasteet yhdessä, ja saat tiimiltämme myös vahvan tuen sekä arjen tilanteisiin että ammatilliseen kehittymiseen.
Etsimme ohjaajaa, joka hallitsee itsenäisen työskentelyn mutta arvostaa myös tiimityötä. Työ vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata ja tukea erilaisia lapsia heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tilanteet voivat muuttua nopeasti, joten paineensietokyky ja rohkeus itsenäiseen päätöksentekoon ovat tässä tehtävässä tärkeitä. Haluamme tiimiimme henkilön, joka osaa sopeutua vaihteleviin tilanteisiin ja toimii turvallisesti ja lämminhenkisesti lasten parissa.
Sinä olet meille tärkeä, ja siksi meillä on työhyvinvointisi tueksi kattavat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut.
Työyhteisömme jäsenenä saat:
- Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, jotka auttavat pitämään motivaation kohdallaan.
- Työelämäjoustot, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
- Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen.
- Säännölliset kuntomittaukset, palautumisen viikot sekä talon sisäisen työnohjauksen, jotka tukevat työhyvinvointia.
Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Tarjoamme muun muassa vuotuisen ePassin, lomaetuja ja työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Lisäksi jokainen työntekijämme on työntekijäyhdistys Pähe ry:n jäsen. Pähellä on useita vapaa-ajanosastoja kuorosta salibandyyn, ja he onnistuvat usein neuvottelemaan meille edullisempia lippuja alueen tapahtumiin sekä alennuksia erilaisiin palveluihin.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lähes täydellinen kaupunki lähellä kaikkea. Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta. Hyppyrimäkien ja radiomastojen kaupungin kesäisenä olohuoneena toimii Sibeliustalon ja Vesijärven maisemoima satama-alue. Salpausselän harjumaisemista ja kulttuuritarjonnasta nautiskellaan ympärivuotisesti. Luonto on meille päijäthämäläisille tärkeä elementti ja sanotaankin, että jokaisella lahtelaisella on kaupunki etupihalla ja luonto takapihalla.
Tehtävä edellyttää sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa (lähihoitaja) sekä rekisteröitymistä Valviran Suosikki- tai Terhikki-ammattirekisteriin. Lisäksi edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Työskentelykielemme on suomi, joten odotamme sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, vähintään B1-tasoa.
Vammaisten kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023 28§).
Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi pian.
Jos kaipaat lisätietoja, soita tai laita sähköpostia Outille.
Anna tarinasi jatkua Päijät-Hämeessä. Tervetuloa joukkoomme!
Esihenkilö Outi Haikonen
puh. 044 416 4129
outi.haikonen@paijatha.fi
browser-warning-description