Skip to main content
test
Opettajien sijaisrekisteri - Mikkelin kaupunki

Mikkelin kaupunki hakee sijaisia perusopetuksen, lukion ja Otavan opiston opettajien sijaisrekisteriin kesken vuoden täytettäviä sijaisuuksia varten. Sijaisuuksien pituudet vaihtelevat päivästä useisiin kuukausiin. Sijaisia tarvitaan mm. luokanopetukseen, erityisluokanopetukseen sekä perusopetuksen, lukion ja Otavan opiston aineenopetukseen.

Osa pidemmistä sijaisuuksista laitetaan erilliseen hakuun. Lisäksi syksyisin alkavat vakinaiset ja määräaikaiset opettajan tehtävät laitetaan erilliseen hakuun. Työnhakijan kannattaa siis seurata Mikkelin kaupungin avoimia työpaikkoja työvoimahallinnon verkkosivuilta tai Mikkelin kaupungin sivuilta ympäri vuoden.

Sijaiselta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat tai opettajaksi aikovat. Harkinnan mukaan sijaisrekisteriin voi päästä myös muun koulutuksen omaava.

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset sekä mahdolliset vastaavuustodistukset ja rinnastamispäätökset.

Kun olet jättänyt hakemuksen, sinulle lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet haastattelun sopimista varten. Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset, lisäksi on esitettävä henkilöllisyystodistus. Mikäli hakijalle tarjotaan sijaisuutta, tulee hänen esittää ennen sijaisuuden alkamista voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote).

Työmääräyksen pituudesta riippuen virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen sijaisuuden alkamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Valitulle asetetaan koeaika (max. 6 kk).

Hakijan on itse huolehdittava hakemuksensa ja käytettävyytensä päivittämisestä rekisteriin. Yhteys- ja käytettävyystietojen ajan tasalla pitäminen on edellytys sijaisuuksien tarjoamiselle.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi

Yhteystietomme

palvelupäällikkö Sari Markus
p. 044 794 3002
sari markus(at) mikkeli.fi
henkilöstöpalvelusihteeri
Seija Tikkanen, p. 040 129 4900
Käyntiosoite: Mikkelin kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11 (3. krs.), 50100 Mikkeli.
Lisätietoja antavat myös Mikkelin perusopetuksen koulujen ja lukioiden rehtorit. Kts. www.mikkeli.fi
Otavan opiston sijaisuuksista saat lisätietoja
rehtori Harri Jokiselta p. 040 129 4722
harri.jokinen(at)otavanopisto.fi tai
henkilöstöpalvelusihteeri Pirjo Kotro, p. 040 129 4901
Kts. www.otavanopisto.fi

Tietoa organisaatiosta

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 55.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Solmu-palvelu auttaa tarvittaessa mahdollista Mikkelin seudulle muuttajaa yksilöllisesti avaimet käteen -periaatteella. Katso lisää www.eroakiireesta.fi

Sijainti
Mikkeli

  • Mikkelin kaupunki - Rökfri arbetsplats
  • Mikkelin kaupunki - Vi satsar på orientering
  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Finnish Consulting Group Finnish Consulting Group-logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av  FCG.

    FCG Finnish Consulting Group Ab är en del av Kommunförbundskoncernen.