Opiskeluterveydenhoitajan sijaisuus, Imatra

Haemme terveydenhoitajaa Eksoten opiskeluterveydenhuoltoon Imatralle ajalle 4.1.-3.7.2021.

Opiskeluterveydenhoitaja on terveydenedistämisen ammattilainen omalla alueellaan opiskeluhuollon palveluissa. Työ vaatii erilaisten työmenetelmien hallintaa sekä nuorten/aikuisten ja perheiden palveluverkoston tuntemusta. Työ edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä moniammatillisissa verkostoissa toimimiseen. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ratkaisukeskeistä ja ihmisläheistä työotetta. Yksikön, kollegoiden ja alueen opiskeluhuollon työntekijöiden tuen lisäksi tarjoamme työnohjauksen. Työhyvinvoinnin jatkuva kehittäminen on meille tärkeää.

Kelpoisuutena on terveydenhoitajan AMK-tutkinto tai aiempi vastaava opistotason tutkinto. Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/94) mukaista laillistusta Suomessa tai sitä vastaavaa aikaisempaa rekisteröintiä. Kokemus vastaavasta tehtävästä ja psykiatrinen osaaminen katsotaan eduksi. Lisäksi ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus katsotaan hakijalle eduksi.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Eksotessa on käytössä infektioturvallisuuskyselylomake. Kysely tehdään kaikille Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin potilastyöhön tai potilastyön harjoitteluun tuleville. Käy tutustumassa lomakkeeseen tästä linkistä: http://www.eksote.fi/tyoeksotessa/tulossa-eksoteen-toihin/kyselyt-ja-lomakkeet/Sivut/default.aspx

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Työaika on 38,25 t/viikko. Tehtävässä ei ole koeaikaa. Tehtävään valittavan on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Valinta tehdään hakuajan päätyttyä.

Tutustu työnantajaan

Toimintayksikön esimies Pinja Purosalmi, puh. 040 675 0392, pinja.purosalmi@eksote.fi
Ylilääkäri Kaisa Kivistö, puh. 040 351 6075, kaisa.kivisto@eksote.fi

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, 2. asteen opiskeluhuollon palvelut
Osoite: Koulukatu 5, 55120 Imatra

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä, Eksotessa, on alueen erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto, vanhusten palvelut sekä perhe- ja sosiaalipalvelut yhdistetty yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Eksote edistää alueen asukkaiden hyvinvointia ja toimintakykyä ennakoivalla ja kuntouttavalla otteella saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Olemme maakunnan suurin työnantaja ja työntekijöitä on noin 5000. Toimipisteitä meillä on 100, mm. neuvolatoiminnasta ikääntyneiden asumiseen ja opiskeluterveydenhuollosta laajan päivystyksen sairaalaan. Valinnanvaraa ja osaamista riittää myös niille, jotka etsivät urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia talon sisällä.

Muuttuva maailma ympärillämme on tiivistänyt Eksoten arvomaailman sanoihin; rohkeus, yksinkertaisuus sekä kaiken toiminnan keskiössä olevaan, ihmiseen. Mikäli pystyt samaistumaan arvoihimme sekä työskentelemään niiden mukaisesti, toivotamme sinut tervetulleeksi Saimaan syliin, keskelle elämää ja yhteiskuntaa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote - Rökfri arbetsplats