
Perusopetuksen oppilaanohjaajan vakinainen virka Ritaharjun koulussa
Haettavana on PERUSOPETUKSEN OPPILAANOHJAAJAN virka Ritaharjun koulussa.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Työntekijältä odotetaan vahvaa yhdessä tekemisen halua ja kyvykkyyttä. Työntekijä on osa omaan kompetenssiin kuuluvaa tiimiä, missä työn suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi tapahtuvat yhdessä tehden. Työn suunnittelulle ja tiimien kokoontumiselle varataan viikoittainen kiinteä aika.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2772/2025 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 24.3.2025 klo 15.00 mennessä.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/oppilaanohjaaja-ritaharjun-koulu-oul-04-113-25/ -
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Ritaharjun koulu (1-9) Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen -
OUL-04-113-25 -
4.8.2025 -
OVTES -
9.3.2025 00:01 - 24.3.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Opetus- ja kulttuurialan muut tehtävät Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kunta
Lisätietoja antaa rehtori Pertti Parpala sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Ritakierros 2
90540 Oulu
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-485-19
Koulutuskuntayhtymä OSAO
JobbID OSAO-02-126-24
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-1154-21
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-1339-21
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-870-21
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-994-20