Ortodoksiuskonnon vakinainen sivutoiminen opettaja - Keravan kaupunki

Haemme osaavaan joukkoomme

Ortodoksiuskonnon vakinainen sivutoiminen opettaja


Tätä tulet meille tekemään

Opetat eri kouluissa ja voit joutua siirtymään koulusta toiseen saman päivän aikana. Yksittäisessä opetusryhmässä on oppilaita eri luokka-asteilta ja oppilaat ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan eritasoisia.

Tarjoamme sinulle

Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin omien vahvuuksiesi mukaisesti. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni, suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.


Näin onnistut tehtävässä

Tehtävässä edellytetään suomalaisen koulujärjestelmän tuntemusta ja hyvää suomen kielen taitoa, kokemusta lasten ja nuorten opettamisesta suomalaisessa peruskoulussa, eriyttävien opetusmenetelmien hallintaa sekä kokemusta sähköisten materiaalien pedagogisesta käytöstä. Edellytämme myös huolellisuutta, joustavuutta sekä hyviä yhteistyö- ja ryhmänhallintataitoja.

Lisätietoja

https://www.kerava.fi/
https://kerava.fi/kerava-info/kerava-työnantajana

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

vs. rehtori Eija Halme p. 040 3182297 eija.halme@kerava.fi

Lisätietoja

Kasvatuksen ja opetuksen toimiala

Kerava on pääkaupunkiseudun pohjoinen kärki. Alle puolessa tunnissa Helsingin keskustasta pääset meille, vehreään puistojen ja ihmisten pikkukaupunkiin. Kerava on kekseliään ja kestävän kehityksen edelläkävijä, hyvän elämän kaupunki. Tämän mahdollistavat kaupungin noin 1800 osaavaa ja arvostettua työntekijää. Noin 37 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin.


Osoite: Kalevan koulu, Kalevankatu 66, 04230 Kerava, 04230 Kerava
Keravan kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare

Rekommenderade jobb