Osastonhoitaja, Sateenkaari

Oletko vanhustyön ammattilainen ja koet aitoa kiinnostusta työskennellä ikääntyneiden hyvinvoinnin, terveyden, kuntoutumisen ja sosiaalisen aktiivisuuden edistämiseksi?

Etsimme Sinua

OSASTONHOITAJAN

sijaisuuteen ajalle 1.6. - 31.12.2021 Sateenkaaren ympärivuorokautisen hoidon yksikköömme.

Vastuullasi on yksikön esimiehenä työvuorojen suunnittelu ja työhyvinvoinnin ja - turvallisuuden seuranta ja varmistaminen. Vastaat myös toiminnan kehittämisestä ja yksilöllisen ja laadukkaan hoitotyön toteutumisesta. Yhteistyö ja avoin viestintä keskeisten sidosryhmien kanssa on tärkeä osa työtä.

Sateenkaari on Sipoon Nikkilässä sijaitseva ikäihmisten 32-paikkainen kodikas hoitokoti. Toimimme myös saattohoidon tukiosastona ja erityiskoulutamme henkilöstöämme saattohoidon osaajiksi. Toimintamme lähtökohtana on mahdollistaa asukkaille omannäköinen, laadukas ja aktiivinen arki. Asukkaiden läheiset kuuluvat luontevana osana yhteisöömme.

Osaava ja innostunut henkilökunta toimii kannustavasti ja itseohjautuvasti. Arvostamme toistemme osaamista, haluamme kehittää ja oppia uutta yhdessä. Erilaisuus on meille voimavara, rikkaus ja mahdollisuus.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto (sairaanhoitaja/terveydenhoitaja tai muu soveltuva alan tutkinto) sekä riittävät hallinnolliset lisäopinnot. Edellytämme toisen kotimaisen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kotimaisen kielen hyvää suullista taitoa. RAI-järjestelmän tuntemus ja kokemus työnjohdollisista tehtävistä katsotaan eduksi.

Palkka määräytyy KVTES:n mukaan. Toimeen valitun tulee koeajan puitteissa esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan, koeaika on kolme kuukautta. Työ alkaa 1.6.2021 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset pyydetään jättämään ti 20.4. klo 16 mennessä ohessa olevan linkin kautta tai kotisivuillamme www.sipoo.fi/rekry
Kuntarekryn hakijaprofiililla.
Hakuaikaa on jatkettu, aikaisemmin jätetyt hakemukset huomioidaan.

Lisätietoja

https://www.sipoo.fi/tyo/uratarinoita/
https://www.sipoo.fi/palvelu/sosiaalihuollon-laitoshoito-ikaantyneille/ https://fi-fi.facebook.com/HoivayksikkoSateenkaari/

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa palvelupäällikkö Nina Martikainen, puh. 050 3501962 , nina.martikainen(at)sipoo.fi

Sosiaali- ja terveyspalvelut, Ikääntyneiden palvelut
Osoite: Jussaksentie 18 B, 04130 Sipoo

Sipoossa on erinomaiset mahdollisuudet työhön ja asumiseen. Voimakkaasti kasvava Sipoo tarjoaa henkilöstölleen mielenkiintoisen ja monipuolisen työympäristön. Panostamme toimiviin työtapoihin, laadukkaisiin palveluihin sekä kuntalaisten ja koko henkilöstön osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sipoon kunnan palveluksessa työskentelee noin 1 200 henkilöä. Tule sinäkin meille töihin!

Sipoon kunta - Rökfri arbetsplats Sipoon kunta - Ansvarig sommararbetsgivare

Suggested jobs