WINNOVASSA ON SUUNTA ETEENPÄIN!

Hyppää kyytiin opetusalan ammattilainen ja hae vapaana olevaa Palkanlaskennan opettajan sivutoimista tehtävää Poriin työpaikkaa.

Arvomme ovat YHTEISTYÖ, KEHITTÄMINEN, TURVALLISUUS, IHMISLÄHEISYYS JA PALVELU,
jotka muodostavat winnovalaisen kulttuurin perustan ja menestyksemme kulmakivet. Motivoitunut, osaava ja yhteisesti sovittuihin toimintaperiaatteisiin sitoutunut henkilöstö luo puolestaan perustan terveelliselle, turvalliselle sekä viihtyisälle opiskelu-, työ- ja elinympäristöllemme

Haemme palkanlaskennan opettajaa opettamaan palkanlaskentaa merkonomiopiskelijoille. Opetusta on 28.1. - 1.4.2021 torstaipäivisin, joten työsuhde on sivutoiminen. Mahdollista on, että lisää palkanlaskennan opetusta on myös seuraavana lukuvuonna 2021 - 2022.


Opettajan kelpoisuus määritellään näin:
Opettajan tehtävän kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Kelpoisuuden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisena enintään vuodeksi. Jos opettajan kelpoisuudesta puuttuu vain opettajan pedagogiset opinnot ja henkilö on jo hyväksytty opiskelemaan ao. opintoja, voidaan hänet ottaa tehtävään 1-3 vuoden määräajaksi.

Haluamme ottaa sinut terveelliseen ja turvalliseen työ- ja oppimisympäristöön, joten edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä todistusta huumausainetestistä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) mukaisesti ja rikostaustaotetta lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisesti. Huumausainetesti tehdään tehtävän jo alettua koeaikana, rikostaustaotteen hakee palkattava työntekijä oma-aloitteisesti heti työsuhteen alussa.

Tehtävässä on 1,5 kk koeaika.
Noudatamme palkkauksessa ja työehdoissa AVAINOTES (liite 10)

YHDESSÄ SUUNTAAMME ETEENPÄIN!


Lisätietoja

http://www.winnova.fi

Tutustu työnantajaan

Eeva Wallin, puh. 044 455 7651, eeva.wallin@winnova.fi

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Palvelualat, 61243100 Liiketoiminta, Pori
Osoite: Tiedepuisto 3, 28600 Pori

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta. Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävä.

WinNovan työelämälle suunnatuissa palveluissa yhdistyvät ammatillisen koulutuksen vahva osaaminen sekä pitkäaikainen kokemus yrityksille ja julkisen sektorin työyhteisöille tarjottavista koulutus- ja kehittämispalveluista.