Palvelujohtaja

Lappeenrannan kaupunginkirjastoon etsitään palvelujohtajaa 1.8.2021 alkaen.

Palvelujohtaja on yksi kirjaston avaintoimijoista. Hän on mukana kirjaston johtotiimissä ja toimii kirjastotoimenjohtajan sijaisena. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat kirjaston henkilöstöasiat ja henkilöstön osaamisen kehittäminen, määräaikaisen henkilöstön rekrytointi, aikuisten kirjastopalveluiden ja kirjaston asiakaspalvelun kehittäminen, kirjastojen tilamuutokset ja perusparannushankkeet sekä aikuisten palveluihin liittyvät kehittämishankkeet.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Arvostamme perehtyneisyyttä kirjastoalaan, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä hyödyntää erilaisia verkostoja ja valmiuksia kehittää toimintaa. Kokemus esimiestyöstä katsotaan eduksi.

Virka täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla 1.8.2021 lähtien tai sopimuksen mukaan. Palkkaus ja muut viran ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Virkaan valitun on esitettävä ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Tutkinto- ja työtodistukset pyydämme ottamaan mukaan mahdolliseen haastatteluun.

Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset tulee toimittaa
määräaikaan mennessä Asiakaspalvelukeskus Winkkiin, os. Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta. Kuoreen
merkintä: Palvelujohtaja Lappeenrannan kaupunginkirjastoon.

Hakuaika päättyy 21.4.2021 klo 15.00.

Lisätietoja

https://www.lappeenranta.fi/fi
https://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Kirjasto

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja virasta antavat kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry, p. 040 594 9856 ja palvelujohtaja Leena Priha, p. 040 718 7688 Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lappeenrannan kaupunki, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut, Kulttuuritoimi, Kirjasto
Osoite: Valtakatu 47, 53100 Lappeenranta

Lappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki, jonka intohimona on ongelmien ratkaiseminen. Olemme Suomen ilmastopääkaupunki täynnä uutta energiaa, rohkeaa ajattelua ja kansainvälistä osaamista. Unicefin lapsiystävällisessä kaupungissa lasten ja nuorten palveluiden kehittäminen on keskeistä. Vain kaksi tuntia Helsingistä Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto-, matkailu- ja kulttuurikaupungissa uskallamme ja teemme.

Suggested jobs