Miltä kuulostaisi uudet kuviot Posiolla?
Posion kunnassa on avoinna peruskoulun sekä lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin toistaiseksi voimassa oleva virka 1.8.2025 alkaen.
Posion peruskoulu on yritteliäs 0-9-luokkien yhtenäiskoulu. Posion peruskoulu on kunnan ainoa perusopetusta antava koulu, opettajakunta on lukion kanssa yhteinen. Posiolla on Lapin paras lukio STT:n vuoden 2023 vertailussa. Lukiomme on kansainvälinen, keramiikka- ja liikuntapainotteinen, yrittäjyyskasvatuksesta innostunut ja hyvistä tuloksistaan tunnettu pieni lukio.
Haluaisitko sinä tulla tärkeään rooliin osaksi osaamiskampustamme? Hallitset uuden opetussuunnitelman mukaisia laaja-alaisen osaamisen sekä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ihmissuhdetaitoja. Toivomme lisäksi ratkaisukeskeisyyttä, nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa sekä kehittävää työotetta. Positiivinen asenne ihmisiä ja työtä kohtaan on tärkeää.
Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan 4 kk koeaikaa.
Tarjoamme sinulle
• Kattavan koulutustarjonnan
• 100 euron arvoisen ePassin
• Lounas-, kuntosali ja pyöräedut
• Etelä-Lapin upeat maisemat, kuten Riisitunturin kansallispuisto, Korouoman rotkolaakso, Livojärven hiekkarannat ja lukuisia vähemmän tunnettuja kohteita.
• Upeat vapaa-ajanviettomahdollisuudet: 70 kilometriä latuja, jäähalli, kuntosali, urheilukenttä, frisbeegolf-kenttä, kuntoportaat, avantouintipaikka ja paljon muuta.
• Uudet posiolaiset saavat Posio-tervetuliaispaketin, johon kuuluu Posio-tuotteiden lisäksi mm. kansalaisopiston kurssi ja ilmainen kuukausi kuntosalilla. Järjestämme myös muuttajatilaisuuksia.
Hakemukset toimitetaan osoitteeseen www.kuntarekry.fi
Hakuaika päättyy 24.2.2025 klo 8.
https://www.posio.fi/koulutus/peruskoulu/
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/posion-kunta/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/peruskoulun-ja-lukion-aidinkielen-ja-kirjallisuuden-lehtorin-virka-642507/
- Posion kunta, Hyvinvointipalvelut, Sivistyspalvelut, Esi-, perus- ja lukiokoulutus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 642507
- 1.8.2025 alkaen
- 3401,86
- 29.1.2025 12:53 - 24.2.2025 08:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritLappiPosioKunta
Peruskoulun rehtori Ella Pätsi, ella.patsi(at)posio.fi, 040 8012 406
Sivistysjohtaja Salla-Maarit Toivanen, salla-maarit.toivanen(at)posio.fi, 040 8012 412
Etelä-Lapissa, Kuusamon ja Rovaniemen välimaastossa, sijaitseva noin 3000 asukkaan Posio sopii erityisen hyvin kiireetöntä elämäntahtia kaipaavalle luontoihmiselle. Posion kunnassa työskentelee 106 henkilön joukko eri alojen osaajia monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Pidämme kaikki yhdessä huolen siitä, että palvelut pelaavat, kuntalaiset ovat tyytyväisiä ja uudet posiolaiset toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi.
Posio tunnetaan Pentikin keramiikkatehtaasta ja tehtaanmyymälästä, Riisitunturin kansallispuistosta, Korouoman rotkolaaksosta ja Livojärven pitkistä hiekkarannoista. Suurimpia työllistäjiä ovat Posion kunta, terveyspalvelut tarjoava Coronaria ja Pentik Oy.
Olemme liittyneet Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon ja olemme Suomen ensimmäinen matkailualue, joka on saanut kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin.
Sijainti
Koulutie 2
97900 Posio

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Posion kunta
JobbID 642096
Posion kunta
JobbID 644429
Posion kunta
JobbID 644431
Posion kunta
JobbID 642092
Posion kunta
JobbID 642507