Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä ajalle 10.3. - 31.5.2025
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä ajalle 10.3. - 31.5.2025. Tehtävän sijoituskoulu on Nilsiän yhtenäiskoulu.
Tehtäväkuvaus: Tuntiopettajan tehtävät (äidinkieli ja kirjallisuus) vuosiluokilla 7 - 9. Tehtävään sisältyy myös S2-opetusta alakoulussa (2 vvt).
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 aineenopettajan kelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme sähköisten opetusmenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Palkkaus: OVTES:n mukaan.
Opetustuntien määrä on 18 vvt.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kahden (2) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/perusopetuksen-tuntiopettaja-643166/
- Kuopion kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Nilsiän yhtenäiskoulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 643166
- OVTES:n mukaan
- Sopimusala: OVTES
- 3.2.2025 09:52 - 17.2.2025 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritPohjois-SavoKuopioKunta
Lisätietoja antaa Nilsiän yhtenäiskoulun rehtori Mia Hämäläinen, puh. 0447 482 330.
Olemme 125 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin. Olemme saaneet aikaan merkityksellisiä hetkiä kuopiolaisille jo lähes 250 vuoden ajan. Kuopio on vahva koulutuskaupunki, jonka laadukkaat kasvun ja oppimisen polut ulottuvat varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen. Yhteistyö eri koulutusasteiden välillä on sujuvaa.
Sijainti
Kuopio

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kuopion kaupunki
JobbID 637796
Kuopion kaupunki
JobbID 637821
Kuopion kaupunki
JobbID 286228
Savonia-ammattikorkeakoulu Oy
JobbID 639379
Kuopion kaupunki
JobbID 641092
Savonia-ammattikorkeakoulu Oy
JobbID 640317
Kuopion kaupunki
JobbID 643175