Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (ma, ke ja fy tai ma ja ke) virkasuhteinen tehtävä 7.1.2026 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Riistaveden yhtenäiskoulu. Opetusta voi olla myös jollain muulla koululla.
Kuopion perusopetuksessa on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä 7.1.2026 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Riistaveden yhtenäiskoulu. Opetusta voi olla myös Vehmersalmen koululla tai jollakin toisella Kuopion kaupungin yläkoululla.
Tehtäväkuvaus: Tuntiopettajan tehtävät (matematiikka, fysiikka ja kemia tai matematiikka ja kemia) vuosiluokilla 7 - 9.
Kiinnostus STEAM-opetuksen kehittämiseen katsotaan eduksi.
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 aineenopettajan kelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto.
Palkkaus: OVTES:n mukaan.
Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haastattelut pidetään pe 14.11.2025 lähihaastatteluna.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (ma, ke ja fy tai ma ja ke) virkasuhteinen tehtävä 7.1.2026 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Riistaveden yhtenäiskoulu. Opetusta voi olla myös jollain muulla koululla.
Kuopion perusopetuksessa on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä 7.1.2026 alkaen.
Tehtäväkuvaus: Tuntiopettajan tehtävät (matematiikka, fysiikka ja kemia tai matematiikka ja kemia) vuosiluokilla 7 - 9.
Kiinnostus STEAM-opetuksen kehittämiseen katsotaan eduksi.
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 aineenopettajan kelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto.
Palkkaus: OVTES:n mukaan.
Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haastattelut pidetään pe 14.11.2025 lähihaastatteluna.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
https://peda.net/kuopio/p/riistavesi
Lisätietoja antaa Riistaveden yhtenäiskoulun rehtori Eeva-Kaarina Kemppainen, puh. 044-718 7777.
Olemme 126 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin. Olemme saaneet aikaan merkityksellisiä hetkiä kuopiolaisille jo lähes 250 vuoden ajan. Kuopio on vahva koulutuskaupunki, jonka laadukkaat kasvun ja oppimisen polut ulottuvat varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen. Yhteistyö eri koulutusasteiden välillä on sujuvaa.
Sijainti
Koulutie 12
71160 Riistavesi

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kuopion kaupunki
Savon koulutuskuntayhtymä
Savon koulutuskuntayhtymä
Kuopion kaupunki
Kuopion kaupunki
Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.
Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form
browser-warning-description
Vi vill höra om era erfarenheter av jobbsökande i dagens Finland. Svara på en kort enkät om jobbsökandet och delta i utlottningen av GoGift SuperPresentkort. Mer information hittar du i början av enkäten: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.